CYRANO. Mitä?! Kerskailua!? Tuokaa tuo vyönne tänne, mulle lainaksi se suokaa, niin olkapäähäni sen kiinnittäen käyn mä hyökkäämään — ja aina ensimäisnä näyn.
DE GUICHE.
On helppo kerskua. Ei sanat miestä kaada.
Te tiedättehän: vyötä mahdoton on saada!
Se siell' on, kentällä. Siell' luodit lentää, soi.
Ei sitä etsimäänkään kukaan mennä voi.
CYRANO, vetäen taskustaan valkoisen vyön ja ojentaen sitä hänelle.
Se täss' on.
Hiljaisuus. Sotilaat peittävät nauravat suunsa korteillaan
ja noppa-astioillaan. De Guiche kääntyy, katsoo heitä: heti he
tulevat vakaviksi, jatkavat peliään. Yksi heistä viheltelee
huolimattomasti Bertrandoun soittamaa vuoristolaissäveltä.
DE GUICHE, ottaen vyön.
Kiitos.
Menee taustalle, nousee vallille ja heilauttaa vyötä
useita kertoja ilmassa.
Nyt se tehty on. Kas noin!
On merkki annettu, — vaikk' kauan aprikoin!
KAIKKI.
Häh? Mitä?!
VARTIA, vallilla.
Muuan mies pois juoksee…
DE GUICHE, tullen alas vallilta. Vakoilija vihollisleiristä. Parhaita auttajia! Vie sinne tiedot, jotka täältä multa saa; he sitten päätöksiin taas siellä vaikuttaa.