ROXANE, ilmestyy pengermälle ja näkee Le Bret'n poistuvan pitkin
pylväskäytävää, joka vie kappelin pikkuportille.
Le Bret!
Le Bret ja Ragueneau poistuvat vastaamatta.
Hän kuule ei. Hän vastaamatta poistuu.
— Ragueneaunkin valituksiin tottuu, kun ne toistuu.
Astuu alas pengermältä.
IV KOHTAUS
ROXANE yksin, sitten kaksi Sisarta, hetkisen.
ROXANE.
Niin ihmeen kaunis on tää syyskuun viime ilta.
On niinkuin viestin vienon kevättuulosilta
nyt saisi. Lämpeneepi rinta, poistuu huoli.
Istuu neulomuksensa ääreen. Kaksi sisarta tulee talosta,
tuovat suuren nojatuolin, jonka asettavat puun alle.
Kas, siin' on vanhan ystäväni tuttu tuoli.
Siin' istuu hän.
SISAR MARTHE.
Se paras onkin, mit' on meillä.
ROXANE. Oi, kiitos! Sisaret poistuvat. Roxane asettuu istumaan. Kellon lyönti kuuluu. Kello lyö. — Nyt koottava on yhteen taas neuletarpeet. Kas, on on solmu tullut vyhteen. … Vaan kellohan jo löi!… Mult' onko hukkateillä taas sormustimeni? Ei, tuossa! — Tänkään vertaa hän ei oo myöhästynyt… tää on ensi kertaa. — Ah… luulen sisar portinvahdin pysäyttäneen nyt hänet saarnoillaan… vaikkei ne pysty häneen. Hetken äänettömyys. … On varmaan hän sen tehnyt. — Sakset. Paikoillansa! — Muu ei ois voinut estää hänen tuloansa.
Poimii pois neuleelle varisseita lehtiä.