Tuokiossa hän selveni, mutta kun vastasi: — On läsnä! — niin hänen kielensä kovin kangersi, ja kulkiessaan pitkin käytävää hänen täytyi varoa kaatumista.
Vahtimestari avasi oven ja mulkoili häneen epäluuloisesti.
Emilio seisahtui kynnykselle, hattu kourassa, ja haki rehtoria silmillään.
Tämä seisoi selkä ikkunaa vasten. Valo, joka jätti rehtorin kasvot tykkönään varjoon, lankesi suoraan sisääntulijaan.
— Käykää peremmälle! — sanoi rehtori.
Emilio hätkähti kuullessaan tuon äänen.
Hän astui ikkunalle saakka ja seisoi silmä silmää vasten Megarin kanssa.
Emilio ei ollut moneen aikaan kurkistanutkaan koulusanomiin, eikä siis tiennyt, että rehtori oli äkkiä kutsuttu opetusasiain hallintovirastoon kansakouluasioita hoitamaan, ja että Alessandrian rehtori Megari oli asetettu hänen sijalleen.
Ensin Emilio hämmästyi, sitten hän kävi iloiseksi ja ojensi kätensä.
Mutta rehtori vain katseli häneen eikä liikahtanut paikaltaan. Tämmöinen jäykkyys haihdutti opettajan urhoollisuuden tykkönään. Hän tunsi vanhuksen tarkastavan katseen itseensä kiintyneeksi eikä voinut muuta kuin tuijottaa kirjoituspöytään.