Hyvästi!
Lerican hauskan kirjeen jälkeen ja saatuaan määräyksen uuteen paikkaan Caminassa, kuluivat Emilion päivät jokseenkin yksitoikkoisesti vuoden loppuun.
Vaikka Emilio oli paljon kärsinyt Altaranassa, jätti hän kuitenkin paikkakunnan tuntien suurta kaipuuta, varsinkin rakastettavan naapurinsa tähden; sillä Emilion myötätuntoisuus, rakkaus ja ihaelu sekä kaikki muut tukahutetut tunteet heräsivät jälleen sydämmessä eron hetken lähestyessä. Opettajattaren isä oli jo kuukauden päivät maannut hyvin huonona viimeisillään ja tänä surun aikana oli hänellä taloudellisissa toimissa apunaan sekatavarankauppiaan pieni ystävällinen tyttö sekä tuo kukkia tuova oppilas; ja joka ilta, kun tyttöset sanoivat hänelle portaissa hyvää yötä, piti hän molempia hetkisen syliinsä suljettuina ja painoi äänetönnä heidän päätänsä rintaansa vasten.
Juuri kun Emilio oli lähtemäisillään huoneestaan, sanoakseen opettajattarelle hyvästi, huomasi hän tämän seisovan palkongilla käsipuihin nojautuneena, kalpeana ja uupuneena yövalvomisista. Tieto tulevasta suuresta surusta kuvastui hänen kasvoissaan, mutta samalla hän näytti lujana onnettomuutta vastaan ottavan, ikäänkuin olisi päättänyt kantaa kaiken valittamatta. Hän seisoi siinä pää pystyssä, silmillään tähystellen avaruuteen, aivan kuin olisi ajatuksissaan katsellut niitä tuhansia pieniä tyttöjä, joille tästälähin oli uhraava elämänsä tykkönään. Hän näytti vaipuneen ajattelemaan sitä, kuinka olisi täyttävä jäljellä olevat pyhät velvollisuutensa, sitten kun tuo toinen, yhtä pyhä, pian olisi täytetty.
Kun Emilio näki hänet surullisena ja ajatuksiin vaipuneena, ei hän raskinut murhetta lisätä jäähyväisillä, jotka ehdottomasti herättäisivät katkeria muistoja. Hän katseli opettajatarta vähän aikaa, ja kirjoitti sitte hänelle hellät hyvästit, suuteli ajatuksissaan tuota herttaista suuta, josta niin moni, iäksi hänen mieleensä painunut sana oli lähtenyt.
Luostarissa.
Emilio oli viettänyt toista kuukautta ——ssa, Golin perheessä, sisariensa kanssa.
Eräänä iltapäivänä, vähää ennen päivällistä, hän juuri seisoi ja mietti, mitä varten pöytä oli katettu kuudelle hengelle, kun samassa isäntä astui sisään ja lausui hänelle hymyellen: — Emilio, täällä on eräs entinen mielitiettysi! — Samassa töytäsi sisään korkeakasvuinen, tummanverinen nainen, tarttui Emilion käsiin ja suuteli häntä molemmille poskille.
Se oli Emilion serkku, joka juuri oli saapunut ——een, ihastuksissaan vapaudesta, jonka oli saanut neljänkymmenen päiväisen luostari-elämän jälkeen.
— Nytpä saat kuulla! — hän sanoi Emiliolle ja huoahti samalla syvään, aivan kuin olisi aikonut kertoa pakoretkestä, jonka avulla oli päässyt jostakin vankilasta.