Eräs vanha opettajatar pyörtyi. Pappi, joka hyppäämistä pelkäsi, lankesi polvilleen. Mitään muuta ei tapahtunut. Näytös päättyi onnellisesti. Säkissä juokseminen oli ainoa, mikä puuttui.
Toinen vuosi Caminassa.
Sumeita päiviä,
Emilion palattua Caminaan, oli siellä koko joukko kesävieraita, ja joka päivä puhuttiin kylässä tähän tapaan: — Eilen tulivat Borellin. — Tänä iltana odotetaan insinöörin rouvaa tulevaksi. — Fiorinin matka-arkut ovat jo saapuneet.
Huvikauden aljettua näkyivät mielipahan ajatkin palanneen Emiliolle.
Viimeksi tulleitten joukossa oli myöskin erään provessorin perhe Genuasta. Provessori pyysi Emiliota opettamaan erästä hänen pojistaan, joka oli jäänyt luokalle. Perheen seitsentoistavuotinen, kalpea, tuntehikas tytär oli törkeän kiekailias; hän oli ottanut tavakseen ammuskella rakastunein katsein, ikäänkuin leikillä ja harjoituksen vuoksi, jokaista, joka vain tielle osui. Oli sillä toinenkin tapa hyökätä uhrinsa kimppuun: pidätteli silloin tällöin jonkun aikaa hengitystään ja sitte läähätti kaiken ilman keuhkoistaan ikäänkuin sydän olisi keventynyt jostakin mielenliikutuksesta.
Nuori nainen rupesi oitis silmillään ammuskelemaan opettajaa ja oli saavinansa äkkinäisiä sydämmen kohtauksia. Vaikk'ei Emilio turhia toivonut, mairitteli tytön liehakoiminen kumminkin hänen itserakkauttaan; sillä hän ajatteli, että vaikka tuo olisikin pelkkää oikkua, se kumminkin todisti tytössä hienoa sielua, joka käsitti opettajan kutsumusta jaloksi, eikä ylönkatsonut hänen vaatimatonta asemaansa. Silmäpeliä ja tukahdettuja huokauksia kesti yhä, siksi kunnes kylään oli tullut useampia korkeampain oppilaitosten opettajia, jotka olivat tuttuja provessorin perheessä. Sinne saapui myöskin eräs tytön serkku, luutnantti tarkk'ampujapataljoonassa. Hänpä huomasi tytön silmävehkeet.
Eräänä päivänä, lukiessaan oppilaansa kanssa, Emilio kuuli serkun sanovan viereisessä huoneessa: — Mistä se tulee, että sinä, lahjakas ja sivistynyt tyttö, palaat takaisin aapiseen?
Sen päivän päästä tyttö ei enää vilkaissut Emilioon, ja tämä tunsi loukkautuneensa sielunsa syvimmässä pohjassa. Hän mietti monta päivää luutnantin sanoja ja kysyi tuhannesti itsekseen, minkä syyn tähden nuori nainen piti niin paljoa jalompana sotamiesten komentamista kuin lasten sydänten kasvattamista. Täytyikö hänen siis pakoittamalla pakoittaa itseänsä arvaamaan tointansa niin alhaiseksi, että sitä voi pitää milt'ei häpeällisenä ja naurettavana?
Tämä uusi hänen opettajakunniaansa vastaan suunnattu isku naisen puolelta, joka vähäistä ennen oli juuri tätä tunnetta mairitellut, sattui häneen niin odottamatta ja kipeästi, että hän jonkin tekosyyn nojalla lakkasi tunteja antamasta ja palasi erakkoelämäänsä.