Vaistomaisesti pudisti poika päätään.
— Oi, sinulla oli kyllä halu tulla — virkkoi Emilio. — Ethän saattanut olla tyytymätön opettajaasi. Ethän voi väittää minun koskaan tehneeni sulle muuta kuin hyvää, siitä päivästä asti, kun kouluun tulit? Ethän ole lakannut pitämästä minusta, vai kuinka?
Näitä sanoja kuullessaan poika purskahti itkuun, pani toisen kätensä silmien eteen ja pudisteli taas kieltävästi päätään.
— Jo on kylläksi — sanoi Emilio, otti pojan pään kättensä väliin ja suuteli häntä otsalle.
Kaikki isommat pojat purskahtivat nauruun.
Opettaja tunsi piston sydämmessään ja kasvonsa muuttuivat.
— Miksi nauratte? — kysyi hän.
Kaikki lakkasivat nauramasta, mutta kukaan ei vastannut.
— Sinä siellä? — huusi Emilio ja kääntyi isomman pojan puoleen. — Miksi sinä nauroit? Mitä sinä ajattelit? Mitä nyt ajattelet? Mitä olet kuullut minusta?
Opettajan kasvot olivat kalpeat ja kamalat nähdä. Poika näytti pelon-alaiselta ja oli vaiti.