Tehtyänsä tavalliset kysymyksensä, tarkastaja kehoitti opettajaa pitkittämään opetusta.
Vapisevalla äänellä, mutta semmoisen henkisen ponnistuksen kannattamana, joka tavallisesti viepi voiton ujoudesta kunnianhimoisissa ja omaa arvoansa tuntevissa ihmisissä, nuorukainen ryhtyi jatkamaan keskeytynyttä havainto-opetustaan.
Hän sanoi sanottavansa tarkalleen ja selvästi, miellyttävällä tavalla, ja äänellä joka vähitellen tuli lujemmaksi ja kirkkaammaksi. Tarkastaja keskeytti hänet.
— Hyvä! — hän sanoi; — tuo havainto-opetus oli hyvin käsitetty ja hyvin esitetty.
Koulupojat, jotka kaikkea huomaavat, katselivat tavallisella koirankurisuudellaan silmiänsä rypistelevätä Toppoa.
Tarkastaja antoi muutamain pienemmistä oppilaista lukea sisältä ja näytti tyytyväiseltä; sitten hän käski isompain lukea ja sanoi huomaavansa, että opettaja oli ääntämistä hyvin harjoittanut. Mutta vielä tyytyväisemmäksi hän tuli lasten vastauksiin, kun tämän jälkeen itse kyseli heiltä ja antoi heidän tehdä selkoa erään siveyttävän kertomuksen sisällyksestä, jossa esitettiin lasten velvollisuuksista vanhempiansa kohtaan ja heidän rakkauttaan tovereihin, kouluun ja työhön. Semmoisia vastauksia oli kyllä voitu opettaa ulkoa; mutta niissä oli kaikissa jotain itsenäistä, jotakin jonka saattaa antaa ainoastaan se opettaja, ken on tottunut lämpimästi puhumaan semmoisista asioista ja joka osaa niitä oppilaihinsa teroittaa. Näyttipä siltä, kuin oppilaat tarkastajan läsnäollessa olisivat olleet opettajan mielentilassa, ja niinmuodoin näyttäneet parhaat puolensa.
Emilio punastui hieman, aavistaen saavansa kiitosta. Tarkastaja katseli myötätuntoisesti noita kasvoja, jotka niin selvästi kuvastelivat kaikkia nuoren sielun väreitä. Sen jälkeen sanoi opettajalle: — Minua ilahduttaa. Jatkakaa samaan tapaan, harrastakaa varsinkin luonteitten kehittämistä. Kauniin ja oikean opettaminen ja yhä uudelleen toisteleminen, vakuutettuna, että siitä toki aina jää jotain tallelle, vaikkapa se vasta vuosienkin perästä muistissa himmeästi kajastaisi, on suureksi siunaukseksi. Kaikin voimin jo heti alusta alkain kukistaa raukkamaisuutta, ilkeyttä ja itsekkäisyyttä; koettaa saada lapsia käsittämään uskollisuuden ja jalomielisyyden ylevyyttä — — — se se on pää-asia; kaikki muu ei ole mitään tämän rinnalla.
Sindaco nyökäytti tyytyväisenä päätään opettajalle ja tarkastaja sanoi:
—- Me kohtaamme vielä toisemme — sen jälkeen molemmat menivät ulos;
Toppo, joka heitä seurasi, pysähtyi ovessa, iskeäkseen vihaisen
silmäyksen erääsen poikaan, joka hymyillen häntä katseli.
Kun pojat huomasivat opettajan tyytyväiseksi, rupesivat he hillimättömästi meluamaan, niin että hälinä käytävässä kuului tarkastajan korviin. Emilio koetti heitä rauhoittaa. Hän oli todella tyytyväinen. Tarkastajan kehuminen oli ensimäinen julkinen kiitos, jonka hän oli vaivoistaan saanut, ja hänestä tuntui kuin tuo mies olisi lukenut hänen sydämmensä syvimmät aatokset. Hänet valtasi harras toivo saada jälleen tavata tarkastajaa, saada hänelle niinkuin ystävälle avata sisimmän sielunsa, kertoa kokemuksensa kouluelämästä, pettymyksensä ja suuret epäilyksensä kasvatusta ja kurinpitoa koskevien kysymysten suhteen. Oi, tarkastaja oli ehkä luullut Emiliota vakuutetuksi ja varmaksi asiastaan sekä tyytyväiseksi oppilaisinsa. Hänellä oli vastustamaton tarve saada sanoa tarkastajalle totuus ja pyytää häneltä neuvoa, joskin sillä kadottaisi osan arvostaan hänen silmissään.
Malttamattomana Ratti laski, milloin tarkastaja, päätettyään tarkastuksensa, jälleen olisi majatalossa, ja kiirehti sinne. Hän löysi hänet yksinään päivällispöydässä, kasa pöytäkirjoja vieressään. Hän oli jollakin tekosyyllä välttänyt sindacon kutsut.