Emilio oli kumminkin hakenut paikkaa Altaranan kylässä Alpeilla, jonne demokratinen ja parannuksia puuhaava sindaco tahtoi nuorta opettajaa, ja hän sai viran Golin perheen suosituksella. Siellä oli riittävä palkka ja siihen hän tyytyi.
Uusi tarkastaja.
Emilio eleskeli rauhassa ensi tarkastukseen saakka, jolloin hän mielipahakseen näki, ett'ei tuo hyvä tarkastaja Garascon ajoilta palannutkaan, ja sai kokea, että tarkastajan muutos saattaa tuoda paljon ikävyyksiä mukanaan, Uusi tarkastaja oli neljänkymmenen vuotias, pienenläntä mies, leukaparta Napoleonin tapaan, mustassa puvussa, suruharso hatussa. Hän oli edellisen suora vastakohta, ei ainoastaan luonteen puolesta vaan mielipiteissäänkin, niinpä tosiaan joko sitte varsin tahi tarkoituksetta, kaikissa mielipiteissään. Mikä Emiliota enin huolestutti, oli tarkastajan hyvää päätä todistava selvä ja terävä puhe, joka pohjia myöten järkähytti Emilion tähän-astiset käsitykset opetuksesta. Hän astui luokkaan, perässään juhlallinen seurue, johon kuului sindaco, tarkastusmies, koulu-legaatti ja eräs vieras, kaikille tuntematon nuori mies. Vaikka hän ei oikeastaan moittinut opettajaa, oli hänellä aina jotain muistuttamista; kaikki oli hänen mielestään huonoa ja piti ab imis fundamentis[10] parannettaman. Hetken aikaa hän kuunteli opetusta, keskeytti keskellä lausetta ja kysyi opettajalta: — Te seuraatte siis sokratillista metoodia?
Opettaja vastasi käyttävänsä vuoroin esittävää vuoroin kyselevää opetusta, sen mukaan kuinka asia kulloinkin vaati, mutta että kyselevä oli hänen mielestään ainakin ensimäisen luokan oppilasten suhteen paras. Niin hän oli menetellyt kaksi vuotta ja oli siihen varsin tyytyväinen.
Tarkastaja pudisteli päätään. Hän oli ehdottomasti sokratista metoodia vastaan, sillä se kehitti pelkkiä itserakkaita tyhjänpuhujia. Se oli vain hukkaan heitettyä aikaa. Kaksi kymmenestä hyötyi siitä, ja muut olivat ainoastaan papukaijoja, jotka arvaamalla vastaelivat. Se oli pallon heittoa sanoilla; epäilemättä hyvin mukava metoodi opettajalle, mutta sen aika oli ollut ja mennyt. Opettajan yksin tuli puhua eikä koko luokan hänen kerallaan, sillä sehän muistutti ihmisen puheesta kai'un kanssa. Opettajan piti aina puhua, toistaa sanansa, kun sitä tarvittiin, ja niin paljon kun suinkin harjaantua esitelmän pidossa. Koska oppilaan oli opittava kaikki opettajan suusta, niin pois kirjat ja muistiinpanot! Ainoa aimo opetusmestari on ihmis-ääni.
Ohimennen kajottuansa kasvatuksen probleemiin, tarkastaja hieman pilkallisesti kysyi Emiliolta: — Vai niin, te tutkitte luonteita? Koetatte siis vaikuttaa lasten sydämmiin?
Siinäkin asiassa oli hän aivan vastakkaista käsitystä; hänen mielestään opettajalle ei muu kuulunut kuin opetuksen antaminen. Kaikki aika, mikä käytetään sydämmen kehittämiseen, ryöstetään opetukselta, eikä kanna hedelmiä. Opettaja ei voi oppilaille korvata isää, äitiä tahi sielunpaimenta. Hänen tulee kehittää ymmärrystä eikä muuta, ja siinä on kyllin. Toiselta puolen on esimerkki ainoa, joka opettaa; kaikki muu on tuulen pieksemistä, joka juoksee pojan läpi niinkuin vesi kattorännissä. Hän päätti: — Ainoastaan elämä, intohimot ja tarpeet ihmisen muodostavat. Te luulette kasvattavanne poikaa mieheksi näillä penkeillä, ja kuitenkin täällä kehittyy ainoastaan epämääräinen olento, jonka sukuvietti, kunnianhimo, ahneus — nuo kolme tulikoetta — muuttavat aivan äkkiä miksi sattuu, ilman että kukaan ihminen voi sitä ennalta määrätä. Siis hukkaan pantua vaivaa.
Tarkastaja teki oppilaille muutamia kysymyksiä ja oppilaat vastasivat. Hän moitti heidän latelevan vastauksensa ulkomuistista, ja sanoi opettajalle: — Muistakaa Ratich'in mielilausetta: Ulkoaluku on luonnon ja järjen raiskaamista. — Sitten hän katseli vihkoja ja moitti kansakoulujen liiallista aineitten kirjoittamista. Aivan tarpeetonta on rasittaa lapsia lausumaan ajatuksia, joita heillä ei ole; se on samaa kuin harjoittaisi heitä pukemaan vaatteita tyhjän ylle. Isänmaalliset ainekirjoitukset hän hylkäsi; eihän sovi lapsen sielussa henkiseen rasitukseen liittää isänmaan käsitettä tahi muita korkeita asioita, sillä siten rupeavat niitä kauhulla tahi väliäpitämättömyydellä katselemaan. Hän antoi lasten lukea ääneen ja moitti ääntämistapaa; virheellisyys johtui vajanaisesta tavaamisen opetuksesta. Lopulta hän ilmoitti julkaisevansa kiertokirjeen, jossa hänen aatteensa olisivat esitettyinä. Sanalla sanoen, maailma oli uudeksi muodostettava. Jättäen opettajan pään täyteen sekasotkua meni hän saattonsa seuraamana tiehensä.
Surkea päivä.
Tosin oli tarkastaja lausunut useita totuuksia ja paljon huomioon otettavaa; mutta voidaksensa seurata hänen aatteitaan olisi Emilion täytynyt, ei ainoastaan opetustapaansa muuttaa, vaan itsekin tulla aivan toiseksi. Pitkän, tunnollisen harkinnan perästä hän tuli samaan päätökseen, johon opettajat tavallisesti tämmöisissä kohdissa tulevat: hän päätti pitkittää aivan samaan tapaan kuin ennen. Mutta silloin sattui tapahtuma, joka vasten hänen tahtoansa teki muutoksen luokassa.