— Kuka tietää! — sanoi Emilio katkerasti. — Hän on tyhmä kyllä, toivoakseen — — — ett'ei aika olekkaan niin hukkaan heitettyä.
Opettajatar loi närkästyneen silmäyksen Emilioon, rypisti kulmakarvojaan ja sanoi: — Kun on minusta kysymys, ei ole kauankaan toivon varaa.
Emilio tunsi kuin jäädyttävän hallan hiipivän rintaansa. Olivatko nuo sanat aiotut hänellekkin? Hän ei puhunut sen enempää sindacosta.
Seuraavalla viikolla käskettiin neiti Gallia taas raatihuoneesen. Huolestuneen näköisenä hän itse siitä kertoi Emiliolle, kun kohtasivat taas toisiansa tiellä. Tällä kertaa Emilio ei voinut mennä häntä vastaan kun hän palasi kotiin. Seuraavana aamuna astui Emilio palkongille, mutta opettajatarta ei näkynyt. Silloin hän asettui kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua koulun ovelle. Määrätyllä ajalla tulikin neiti Galli tavallista tietään, mutta muuttunein kasvoin ja värähtelevin huulin, niin että Emilio uskalsi ainoastaan tervehtiä häntä. Jotain oli tapahtunut! Ehkä oli sindaco törkeästi kosinut heidän ollessaan kahdenkesken? Ehkä koettanut käyttää väkivaltaa? Emilio oli aivan säikähdyksissään. Illan tultua hän asettui palkongille opettajatarta odottelemaan. Tämä tulikin muutamiksi hetkiksi, tuntui tyyntyneemmältä, mutta oli vielä aivan kalpea.
— Mitä on tapahtunut? — kysyi nuorukainen tuskallisena. — Teillä on ollut joku suurempi ikävyys. Mitä tapahtui sindacon luona?
— Ei mitään, vastasi neiti päättäväisellä äänellä. — Se ei ole puhumisen arvoista — — — Minä pyydän, älkää sen enempää kysykö.
Hän ryhtyi jälleen heidän tavallisiin keskusteluaineisinsa, mutta näytti miettiväiseltä ja katseli tuon tuostakin petäjikköä, joka esti laaksoa näkymästä.
Sillä lailla hän teki monastikkin; ei antanut Emilion, jota uteliaisuus kidutti, ruveta puhumaan käynnistä raatihuoneessa.
Eräänä aamuna heräsi Emiliossa epäluuloja, kun opettajatar aikoi tavallista varemmin lähteä pois palkongilta, katseltuaan männikköä.
— Menettekö aikaisemmin sisään — tiedusteli Emilio — siksi, ett'ei nähtäisi teidän puhuvan minun kanssani? Ehkä meistä juorutaan kylässä?