"Mökin saat." — —
Mäenkylän herran käyskennellessä karjansa keskessä nousee eräs lypsäjistä yhtäkkiä lehmän alta, tavoittaa vanhan herran käden ja suutelee sitä sanaa sanomatta kaikkien nähden.
Kahdestoista luku.
Kun Mäenkylän maitomies syksyllä kuuli Vokan maitomieheltä uutisen, että entinen Kurun Jaan, hänen edeltäjänsä, oli ostanut tämän kotikunnasta maantien vierestä neljätuhantisen talon, jossa aikoi myöhemmin avata puodin, huomautti hän vain karistellessaan piiskanvarrella vankkurien ketaralta ropaa: "Ähäh, jokos osti moision", ja lipaisi kielellään huulipartatöyhtöä hampaitten väliin.
"Kuulehan nyt", nauroi toinen, "mikäs sinunkaan on ostaessa moisiota!
Saksalta tämäkin maidon sai!"
"Ottaa ehkä vielä pari taloa lisäksi."
"Olisi sitten heti ottanut, kyllä meillä niitä on enemmänkin saatavana, sekä metsä- että viljelystiloja."
Mäenkylä sai yhden ostajan tyydytetyksi, sitten pureskeli jälleen viiksiänsä ja sanoi Vokalle, joka oli jo lopettanut kaupanteon:
"No, ehkäpä aloittaa kaupan suurellisestikin."
"Niin, viidelläsadalla ruplalla — luottoahan hän kyllä saa." Ja Voka hyppäsi vankkureilleen ja lähti jonosta.