"Hyvä on" — Kremer ottaa kellon taskustaan — "kello viideksi olkoon sauna tyhjä, ja te molemmat korjatkaa luunne minun maaltani. Jos teillä on vielä saatavaa muonaa tai palkkaa tähän päivään asti — katson kirjasta — niin saatte sen pehtoorilta. — Jumalan haltuun!"
Mihkel vitkastelee, mutta kääntyy vihdoin oveen päin; todennäköisesti on muona jo otettu kaikki ja palkkaa eteenkinpäin. Ja pojan käden ojentuessa oven kahvaan, istuutuu herra pöydän ääreen, mumisten samalla viiksiensä välistä:
"Olisin antanut sinulle keväällä jonkun Kruusimäen mökin, mutta kun olet sellainen veijari, niin laputapa maailmalle!"
Mutta yhtäkkiä Katu ei lähdekään, hänen kätensä vetäytyy takaisin, näyttää siltä kuin kieppuisivat hänen suuret kesivät korvansa tarkaten. Hän katsoo hetken aikaa kiivasta istujaa, kääntyy yhä enemmän ja tekee jyrkän, kankean kumarruksen.
"Kunnioitettava herra — kysyisin äidiltä neuvoa."
"Mutta nopeasti!" tiuskaisee Kremer avatessaan erään kirjan.
Poika on poistunut, mutta tuskin kahdeksikaan minuutiksi. Hänen kömpelö hahmonsa ei ole vielä päässyt ovesta sisään, kun suu julistaa.
"Minä otan siis Tiiun."
"Hyvä on!" ja herra von Kremer lyö kirjan jälleen kiinni.
"Ja sen Kruusimäen mökin myös — —?"