* * * * *
"Ulrik, sinä haavoittunut!" kiljui kolme neitiä kuin yhdestä suusta, kaikki kädet ristissä Adalbert veljen tepastellessa neuvottomana näiden ympärillä ja kerraten lausetta: "Ist es denn möglich! Ist es denn möglich!" Hänen kannoillaan oli taas syyllisen, nöyrän näköisenä valkea koira, joka siihen asti, päästäen ruumiillisen heikkoutensa valloilleen, oli hieronut ystävyyttä navetan ovella naaraspuolisen karjakoiran kanssa.
"Hakekaa tohtori!" pyysi haavoittunut nyt saksan kielellä, nousten omin avuin istumaan; vetäessään takaisin oikeaan kylkeen puristautuneen kätensä, olivat sormet hiukan veressä; hän jäi niitä avoimin silmin tunnustelemaan.
Pehtorin emäntä ja Kurun nuorikko — jälkimmäinen heitti juuri korennon maahan — aikoivat jo tarttua haavoittuneeseen, kun Adalbert veli toipui senverran, että huomasi astua emännän tilalle; tallin edestä paikalle syöksähtänyt kuski vapautti nuoremman, Mäenkylän maitomiehen vaimon, tästä tehtävästä. Molempien tukemana horjui Ulrik von Kremer kotiin päin, lasimainen katse yhä vielä kiintyneenä verisiin sormiin. Heitä seurasivat neidit tuskasta sanattomina kouristuksen tapaisesti pitäen toinen toistaan käsistä kiinni, kaikkien suut ihmeellisen samalla tavalla hiukan auki, ja lopuksi Reemetin emäntä, joka tahtoi olla apuna kamarissa, sillä hän ei ollut aivan varma neitsyt Vilhelmiinan kylmäverisyydestä, kädessään oli hänellä onnettomuuden uhriksi joutuneen herran maasta otettu lakki.
Kurun emännän kääntyessä takaisin vankkureihinsa päin — siinä oli sillä kertaa pestäväksi vietäviä astioita — seisoi hän yht'äkkiä Prillupia vastassa, joka astui esiin lähellä olevan jääkellarin eteisen muodostamasta varjosta.
Tönun silmät paloivat, hänen poskikarvansa värähtelivät ja nuorikon kasvoihin läiskähti lämmintä sylkeä hänen puoleksi sihisten puristaessaan hampaittensa välistä:
"Mitä se Jumalan luoma sinulle teki! Mitä sinun tarvitsi sitä lyödä!"
"Ketä — — mitä — —?"
Tönu pälyili lypsäjiin, jotka vielä seisoivat piirissä onnettomuuspaikalla pohtien kiihottuneina tapahtumaa, näytti siltä kuin tahtoisi hän vielä lisätä jotakin, minkävuoksi hän astui likemmäksi vaimoa. Mutta yht'äkkiä huitaisi hän kädellään, mikä oli varsin luinen ja kääntyen menemään kirahti ainoastaan: "Puhdista astiasi, letukka!" Sitten meni maitokamariin päin terävine olkapäineen, pää tönkkönä taakseen katsomatta.
Mari katsoi hetken aikaa hänen jälkeensä pyyhkäisten oikealla kädellään tapansa mukaan nenänsä alustaa ennenkuin otti korennon maasta.