"Muuten vain", sanoi Mari ja astui riepuineen ja ämpärineen toisen akkunan luo.
Herra von Kremer hivuttautui oven edestä askeleen takaisin, niinkuin tahtoisi hän ottaa tarkemman selon asiasta, mutta lopuksi, maiskuteltuaan jonkun kerran suutaan otti kokonaan toisen asian puheeksi:
"No onko hän myöskin hyvä sinulle?"
"Kuka?"
"Prillup kaiketi."
Nuorikko otti tikapuut seinän luota, asetti ne pystyyn pestävän akkunan eteen ja astui ylös alkaakseen pestä korkeinta ruutua. Vasta sieltä hän vastata tokaisi ja Kremerin käsityksen mukaan piti hänen silloin katsoa kieroon:
"Tokkos hän on kenellekään paha?"
Mari pesi ja herra seisahtui vielä hetkeksi. Samalla kun Kremerin katse lipui nuorikon vartaloa pitkin tallukan kantapäistä aina paljaisiin käsivarsiin ja lakeen ulottuvaan päähän, huomautti hän sillä äitelällä äänensävyllä, mikä on ominainen huumorittomalle humoristille:
"Mutta jospa nyt putoat sieltä maahan ja katkaiset kaulasi!"
Sanoilla oli aivan odottamaton seuraus. Kasvot, jotka nuori vaimo käänsi laesta vanhan ritarin puoleen, olivat äkkiä vaihettaneet naamaria, ne olivat alkaneet hytkähdellä, ja huulten välistä välkkyivät harvat hampaat ensimmäistä kertaa.