"Kenelle siitä sitten vahinkoa olisi — herralleko ehkä?"
Kremer nauroi lyhyesti ja läksi. Hän oli hyvillään jostakin, jota hän ei huolinut selvittää itselleen. Astuessaan ruokasalista työhuoneeseen ja sieltä takaisin venytti hän viiksensä pari kertaa aivan pitkiksi, ja kun hän senjälkeen teki monta kierrosta pyöreän ruokapöydän ympäri, piti hän peukaloitaan liivin kädenrei'ässä ja naputteli sormiaan. Jotenkuten sattui hän sitten erään ikkunalaudan luo, johon oli jäänyt tuskin huomattava töppösen jälki. Sitä hän ei voinut olla pitkän aikaa mutta hyväntahtoisesti tarkastelematta, mutta lopulta hänen ajatuksensa pysähtyi vihdoin ruutuihin, ja kun hän niiden selkeyttä nyt todemmasti tutki, huomasi hän niissäkin merkkejä, jotka eivät olisi noudattaneet kaikkia järjestyksen vaatimuksia ja joita tämän pesijän edelläkävijän työssä tuskin oli havainnut. Mutta kyllä hän oppii, ajatteli sovinnollinen isäntä ja jatkoi akkunoitten tutkistelua työhuoneeseen asti.
Jonkun ajan perästä huomasi Kremerin herra, että hän oli unohtanut kysyä Marilta jotakin, mikä isännän on tarpeen tietää, ja hän läksi ja kysyi, kävikö Mari nyt ehkä myöskin lypsyllä paimenen vaimon sijasta; kysyjä itse ei ollut parina viimeisenä päivänä joutunut karjaa katsomaan.
Hän sai myöntävän vastauksen.
Oliko vouti tai voudin emäntä saattanut hänelle sanan?
Moisiosta oli saatettu — ei tämä tiennyt, kumpi.
Oliko hän aikaisemmin pessyt jonkin herraskartanon akkunoita?
Ei, se oli ensimmäistä kertaa.
Oliko — — oliko Prillup häiksi tehnyt uuden oven mökkiinsä?
Herralla näytti olevan vielä muitakin vähemmän tarpeellisia kyselyjä, mutta ne eivät tahtoneet tulla mieleen, niin että hän oli jo menemäisillään takaisin edellisiin kysymyksiin tyytyneenä. Mutta vihdoin hän kuitenkin yhytti jotakin.