Kaupunkimatkoilta alkoi Prillup yhä useammin tulla kotiin hyvällä tuulella.
Siinä tilassa voi hän hiukan loilottavasta ilonpuuskasta, mikä on hänelle ominaista, äkkiä huiskahtaa toiseen äärimmäisyyteen joko aivan joutavasta syystä tai ilman mitään syytä ollenkaan. Sitten riiteli ja juonitteli hän vaimonsa kanssa ja sattui väliin rajapyykille, missä sana pakkautuu teoksi. Sellaista tapahtuikin kerran talven loppupuolella. Hän oli ehtinyt kotiin iltahämärissä ilman että sitä huomattiin kamarissa, hän oli hyvällä tuulella, sillä oven välistä alkoi kieriä suuria aamuruskonpunaisia appelsiinia yksi kerrallaan sisään, Annin ja Jukun riemuisaksi yllätykseksi; he katselivat hohtavia keriä hetken aikaa aivan vaiti silmät pyöreinä, ennenkuin kirkuen käsittivät ryhtyä niitä kokoamaan ja juosten pyydystämään. Antelias heittäjä tuli vasta sitten näkyviin, kun tusinan viimeinen vieri yli lattian, ja Marin rintaa vasten lensi kultapauloihin kääritty pitkä, hetalepäinen karamelli, jääden hänen helmoihinsa.
Nuorikko seisoi juhlapuvussaan, pussimyssy päässä, lähdön kiihkosta kerkeä puna poskilla, nuoruuden uhkeudessaan lampun valossa. Hän mieli lähteä iltajunalla kaupunkiin; rautatieasemalle — Mädakaelan kautta neljä virstaa — ajatteli hän mennä jalan. Väri, mikä vilahteli nuorikon kasvoilla ensimmäisen appelsiinin vieriessä kamariin sanoi, että Prillup olisi voinut tulla jonkun minuutin myöhemmin.
Mutta Tönu näki ja ymmärsi heti. Hän jäi seisomaan oven eteen, jotakin pudota kopsahti hänen kädestään, karvaisen suun ympäriltä sammui hymy ja polvet notkuivat. Yhtäkkiä huudahti toinen lapsi, joka katsoi häntä tarkkaavammin silmiin. Vielä pidättyi hän vihasta aivan mykkänä, kyynärpäät liikkuivat kuin tukea etsien, sitten syöksyi hän vaimoon päin, käheästi koristen: "Hetaleet pois!"
Mutta hän hoipersi samassa takaisin, sillä voimakas nyrkinisku sattui vasten hänen kasvojaan.
"Sinä retale! Sinä retale!" huusi Mari täyttä kurkkua. Sellaisena nähtiin hänet ensimmäistä kertaa. Hänen muotonsa oli kuin suurentunut hillitsemättömän luonnon päästessä valloilleen, hänen vapiseva yläruumiinsa hypähteli kiimaisena, ja lumivalkeiksi jähmettyneissä kasvoissa loistivat ikeniin asti paljastuneet harvat hampaat, ja aivan selkoselälleen revähtäneet kuivat silmät paloivat.
Vasta hetkistä myöhemmin koppasi Anni kiinni tämän polvien ympäriltä Jukun tarttuessa isän helmoihin. Molemmat ulvoivat sanoin kuvaamattoman pelästyneinä.
"Kotia jäät!" läähätti Tönu, jonka silmät olivat silminnähtävästi pöhöttyneet.
"Sopimusta täytän!" paiskasi Mari ihmeellisen raikuvalla äänellä hänelle vastaan.
Prillup nosti käden suulleen, kuin tulisi tuska nyt vasta hänelle tuntuvaksi ja alkoi horjuen peräytyä, kuin käsittäisi hän nyt vasta vastauksen kovuuden. Ja hänen vajotessaan voimattomana jollekin istuimelle, molemmin käsin varjostaen kasvojaan, sieppasi nuorikko lujin ottein päällystakkinsa ja päähuivinsa vuoteelta, puki ylleen, pani päähänsä ja läksi. Lapset, jotka juoksivat pihalle hänen jälkeensä, tulivat nyyhkyttäen takaisin.