"Sellaistahan se on tämä maailma: toinen saa yhden isän kanssa kolme, toinen ei kahdenkaan kanssa yhtäkään!" Antsu haukotteli.
"Panemme nyt saranat oveen", sanoi seppä ja päästi ha'at pihdeistä.
Tämän olemus ilmaisi levottomuutta.
"Ne eivät ole vielä valmiit", keksi katselija.
"Reiät lyömme perästäpäin — — ne eivät ole tähän oveen." Ja Juhan otti naulalaatikon ja toisen vasaran, moukaroitsijan tuodessa kaksi uutta saranaa.
Seinää vasten oleva suuri ovi kaadettiin maahan ja saranain kiinnittäminen alkoi. Kurun nuorikko oli astunut hiukan sivulle, mutta jäi yhä katsomaan, sormet näpräilivät sukansilmissä aivan yhtä rauhallisesti.
"Onko Papiniidun lohkomisesta jo ollut lehdessä, me emme ole vielä hakeneet omaamme", kysyi Juhan.
Ei, mutta lehdessä oli ollut muuan sekava, jossakin Tarton takana tapahtunut hevosvarkaus, ja Kurun emäntä alkoi kertoa luvun sisältöä.
Yht'äkkiä tyrskähti Tuksin poika. Hän painoi päätään, — mikä oli karkeasti käänneksinyt molemmille sivuille, alaspäin vetäen naamansa virnistykseen ja ähki:
"Eikä tiedä, Juku, miten meidän vaivaisten nyt käyneekään! Selvittäkööt nyt poikamiehet noille, että vikittelemättä tuli!"
Juhan myhähti varkain hänelle; hänkin oli jo nähnyt Kremerin herran lähenevän moision puolelta, Kurun kukkulalta taas Prillupin. Todennäköisesti täytyi heidän joutua vastakkain pajan kohdalla. Mari, joka samoin oli katsonut heitä, jutteli sujuvasti edelleen, pysähtyen vain silloin, kun naulan iskeminen pihtipieleen esti hänen ääntään kuulumasta.