Mutta herra ja maitomies eivät joutuneet suorastaan vastakkain. Edellinen, tervehdittyään miehiä, kääntyi jo kulkemaan ohi pajan tielle, mikä vei karjakartanolle, kun toinen vielä oli jonkun sylen päässä tiehaarasta. Molempien (Tönu tervehti kädenliikkeellä kauempaa miehiä) piti pian avata portti: herran ulkoportti, Prillupin se, mikä vei alatuvan pihaan.
Porttia kiinnipannessaan katsoi kumpikin — tämä tapahtui aivan yhtaikaa — taaksensa pajaan päin.
"Suolattiin!" kikatti Tuksin poika.
"No, ja kuinka ne sitten pääsivät pakoon kunnan putkasta?" tiedusteli seppä.
Ja nuorikko kertoi jutun loppuun asti.
Hän lisäsi vielä käräjäsutkauksen, nyökäytti hyvästiksi Juhanille ja teki kotiin lähtöä.
"Ei minulle heitetä lainkaan hyvästiä!" valitti Antsu.
"Tosiaankin" — ja Mari nosti takaa hiukan hamettaan.
Viidestoista luku.
Kun Kremerin herra ei tiennyt, että Prillupin liike sujui huonosti, oli hänelle aivan odottamatonta, että maitomiehen täytyi jäädä osittain velkaan syyskuun ensimmäisellä viikolla; tämä lupasi kuitenkin maksaa sen seuraavalla. Kremer mumisi ainoastaan "hyvä on", sillä hän oli niin yllättynyt, ettei keksinyt muuta. Mutta hän ei sanonut enempää seuraavanakaan määräaikana — sillä kertaa hänelle itselleenkin selittämättömästä syystä — Tönun suorittaessa kuukauden maksut, siirsi vain velanmaksun neljä viikkoa eteenpäin. Herra von Kremer otti asian puheeksi vasta marraskuun ensimmäisellä viikolla, sillä silloin ei ainoastaan jäänyt vanha vajaus korvaamatta, vaan tuli lisäksi uuttakin velkaa.