Muuan korkki lensi lepääjän yli seinään.
Lasit kilahtivat.
Ei tämä ollut ensimmäistä kertaa, eikä pila ollut pahinta, mutta Prillupin silmät iskivät tulta ja pää tärisi kuin iskusta, niin että hänen oli mahdoton ehkäistä hermostunutta liikettä. Muulloin olisi hän tukkinut pilkkaajien suut puolella viinatuopilla tai kuudella olutpullolla, mutta tänään ei käynyt päinsä ajatellakaan sellaista puolustuskeinoa, hän painautui penkkiin voimattomana sortoa vastaan. Ja sitten antoi hän heidän letkautella itseään, kunnes he viimein väsyivät ja hävisivät.
Mutta Prillupin rauhan aikaa ei riittänyt kauan. Matkalaiset lähtivät, huoneet olivat jo aivan tyhjät ja viimeiset yövieraat olivat asettuneet penkeille ja pitkälle pöydälle, kun oven takaa kuuluva mutina kuulutti uusien vieraitten tulosta. Ja heidän äänensä — ne aivan kajahtelivat — olivat Tönulle tutut. Ei ollut epäilystäkään siitä, että yö oli mennyttä, jos ne miehet keksivät hänet ennen myynnin loppua. Ja Tönu tempasi turkinkauluksen äkkiä yli korviensa — hänen kasvonsa olivat jo ennestään seinään päin.
Mutta ei kestänyt kauan — ilmiantaja oli varmaankin kapakoitsija — kun hänen nenänsä alle pistettiin palava tulitikku.
"Katsos kitupiikkiä! Kallakun pappa tarvitsee kiireesti vuokrarahoja ja tämä retkottaa siinä! Ylös, Mäenkylä!"
Mäenkylä kuorsaa vahvasti.
Häntä ravisteltiin.
Makaaja mutisi, maiskutti suuta ja vaipui jälleen uneen.
Mutta ei se auttanut kuitenkaan lopuksi. Vieraitten käytyä riihen luona peittämässä hevosensa ja katsomassa, olivatko kyläläisten vasikat ja siat kuormassa — kolmas näistä, muuan munakauppias, joka kulki teurastajien mukana, teki niin kauan kauppaa tuvassa — oli nukkuja jälleen pyydyksessä. Mies nostettiin istumaan.