Ja heidän istuessaan yhdessä uunin vieressä pienen pöydän ympärillä — erään kasvot olivat kuin tuore lihakimpale, toisella oli atleetin ruumiinrakennus ja taiteilijan, malliksi kelpaava roomalaispää —, pani villakoiran näköinen Prillupin vieressä istuva, lakkaamatta hiljakseen sieraimiaan tuhisteleva, laihahko munakauppias, joka siihen asti oli istunut vaiti, toverillisesti kätensä maitomiehen kaulaan sanoen:
"Älä ole milläsikään, rakas veli! ovathan he meidän vanhempiamme ja esivanhempiamme imeneet seitsemänsataa vuotta, ovathan he — puhujan ääni oikein värisi — ovathan he niitä kiusanneet nälässä ja piiskanneet ja niiden tyttäret nauratelleet. Ja kun nyt joku meistä — samantekevää kuka — jolla on vähänkin mahdollisuuksia — meistä, jotka olemme vapautuneet orjuuden ikeestä — kun meistä nyt joku saa heitä kyniä, — mitä enemmän, sitä parempi — — minulla, kuuletko — ei ole muuta sanottavaa (hän. haparoi lasia) kuin: Tämä Viron veli ja tämä Viron sisar — ne eläkööt!"
Se puhe oli ikäänkuin lähtenyt teurastajienkin sydämestä; he huusivat jylisten eläköötä ja kilistelivät Prillupin kanssa. Mutta tuhahteleva munakauppias otti maitomiehen käden omaansa, puristi sitä lämpimästi, katsoi toisen silmiin uskollisesti ja jatkoi perin tuttavallisessa äänilajissa:
"Vie terveiset puolisollesi! Sano, että näin käskee munakauppias Anton Siidermann tälle puhua: Pässi on kerittävä — työ olkoon perinpohjaista — tottahan ymmärrät: työ olkoon perinpohjaista."
Herätessään verrattain myöhään — ravistelija oli kapakan renki — huomasi Prillup olevansa uunin vieressä kolmella tuolilla selällään, jalat maassa, lakki vain päässä.
Takimmaisen huoneen ammattiveljet olivat jo lähteneet, ystävien kaupustelukuormat poissa riihen luota ja kapakan edestä. Samalla kertaa kuin Tönukin lähti, ajoi hevosensa maantielle viimeinen kapakassa yöpyjä, muuan villankarttaustehtaaseen menevä muori.
Siitä oli seurauksena, että kauppiaat nurisivat ja torilla taas täytyi kuolleita kuopata.
"Ei katsota tänään meikäläisiin päinkään — ylpeäksikö on käyty?" sanoi yhtäkkiä joku pistäen Prillupille kättä.
"Kappas sitä — Maasikas," nostaa maitomies silmäluomiaan, "vai olet tänään taas liikkeellä. — Eipä tässä olla ylpeitä — katsos, yöllä tien varrella tuli juotua humalaan, nyt on aivan kuin kaihet silmissä ja pää kuin pölkky." Tönu hymyilee kohmeloisesti.
"Ehkäpä otat meidät jälleen kuormallesi — — olisi jututtavaakin monesta aikaa — —?"