"Osaisipa hänkin, kykenisipä niin, — mutta Mari ei siihen suostu —"
"No, ehkäpä yrittää?"
"Ei, ei, siihen — ei hänestä ole. Hän on jotenkin vajavainen. Hänen päänsä ei oivalla kaikkia asioita — ei huomaa. — Arvaapa, mitä hän minulle vastaisi? Vastaisi, että ei, — hän muka täyttää sopimusta. Minkä itse pystyn tekemään se vain on tehtyä, se on — se vain on tehtyä — —"
"Tiedätkö, mitä minä teen? — Heitän räätälin Peippos-järveen!" — —
Lampuissa palaa jo tuli, akkunoitten takana on musta yö, jääkukkien kimallus ikkunoissa tihenee: he istuvat yhdessä eikä tarinalla ole loppua, he kastavat kurkkua, ja suunnitelmilla ei ole rajaa. Ja kun joukko hyväksyttyjä arvannostopoikia tulee rallattaen, ja soitto soi ja laulu kaikuu, niin yhtyvät he äkkiä nuorten rajuun iloon, veljeilevät heidän kanssaan ja juottavat heitä.
Ja lopuksi tanssitaan.
Suutarikin tanssii.
Suutari osaa "Venäjän tanssin" ja tanssii kyykyllään.
Mutta maitomieskin luulee osaavansa ryssänpolkan ja tanssii suutaria vastaan. Ja molemmat ovat hikiset. Ja huone jymisee. Ja maitomies nostetaan hurraten jaloilleen, kun hän hairahtuu ja kaatuu kyljelleen.
Kuudestoista luku.