Mennäkö nukkumaan?
Hän nosti kädet niskaansa ja kuunteli yöhön.
Kello tikitti kiireesti, kuin valvoisi joku sen työtä.
Nälkäinen rotta nakersi jossakin lautaa.
Sirkka siritti nurkassa, toinen lapsi vikisi unessa, laesta vaappui kuin hiljaisuutta kaiken ylle.
Nyt haukkui pihassa koira. Ja lopetti ulvoen. Vastasi varmaankin moision ja Kruusimäen koirille, niinkuin monasti ennenkin. Ja jälleen vaikeni.
Mari katseli jääkukkasia pienillä ruuduilla. Ne yhä enenivät, jopa kävivät ikkunakehät lumisiksi.
Äkkiä laajeni katsojan silmäterä. Liikkui kuin varjo jäisten lasien takana, läheni ja etääntyi — kerran sumeni aivan himmeäksi aivankuin ruutuun olisi puhallettu. Ja sitten kaikui hirnuminen, äänekäs ja intohimoinen — aivan vasten akkunaa ja odottajan syliin.
Nuorikko heitti villaliinan hartioilleen, sytytti lyhdyn palamaan ja kiirehti matkalaista vastaan.
Hän viipyi kauan. Sitten tuli hän tätä kantaen.