Hän astui varoen, jotta ei herättäisi lapsia.
Kantamus oli raskas, mutta Marin käsissä on voimaa.
Ja asetettuaan hänet sänkyyn, riisuttuaan häneltä turkit ja otettuaan saappaat hänen jalastaan tuo Mari lampun ja valaisee hänen kasvojaan.
Ne kasvot sinertävät, kuin olisi sininen yö niihin värinsä valanut.
Silmät olivat raollaan.
Ja nyt vasta käsitti nainen, mitä oli tapahtunut.
Hän pyyhkäisi hänen kulmiltaan hiustupsun ja käsi kävi hitaasti yli otsan.
"Sitä peltoa ei tarvittu! Ei, sitä peltoa ei tarvittu!"
Mutta yhtäkkiä pysähtyi käsi ja ojentui ylöspäin:
"Tai ehkä kuitenkin — —?"
Hiukan myöhemmin sammui lamppu. Mari makasi miehen rinnalla rauhallisen yön.