Hautajaisten jälkeen tuli seppä.
Tämä ei himoinnut Kurua eikä maitoa, hän tahtoi lesken kummattakin: vanhan sopimuksen piti rikkoutuman ja unohtuman, jostakin kaukaisesta moisiosta aikoi hankkia itselleen oman talon ja Tönun lapsille lupasi olla isänä. Sellaisin suunnitelmin olisi mies voinut tulla voitonvarmana, puhua kaikuvasti, katsoa voittaen, mutta Juhan teki sen silminnähtävän neuvottomana, sillä heidän suhteensa ei ollut enää täydelleen entinen, jotain tuskin tuntuvaa, mutta kuitenkin erottavaa leijaili ilmassa siitä syksyisestä päivästä asti, jolloin Tuksin poika pajassa mestarin vierasta kohtaan oli päästänyt suunsa valloilleen.
Ja hänen nyt puhellessaan ja peläten tarkatessa nuorikon kasvojen ilmettä, ei kestäkään kauan, ennenkuin sana kuivi hänen huulilleen. Silminnähtävästi pakeni veri Marin poskilta, hänen katseensa suureni ja musteni, sitten välkkyivät hampaat kesken tämän kalvakkuuden ja Juhan kuuli huudahduksen:
"Jänishousu, siinä on ovi! — Kuuletko, siinä on ovi!"
Mutta sen jänishousun mentyä — puoleksi takaperin ja kompastellen — vaipui ovennäyttäjä tuolille pää pöydän reumaa vasten ja itki kaikesta sydämestään.
Hänen olkapäänsä tutisivat vielä ja kurkkua kuristivat nyyhkytykset eriskummallisen ryhmän häntä piirittäessä. Toinen oli lintu ja toinen karhu, ja toinen töllötti nauhoissa ja toinen rapisi paperiviilekkeissä. Mutta Juku ja Anni hyppelehtivät heidän jäljessään.
"Mikä Maria vaivaa?" Nauru tyrehtyi heiltä.
"Eihän mikään. Olin niin yksin. Ei ollenkaan tullut mieleeni, että tänään on Katrinpäivä ilta!" Ja nopeasti ovat nuorikon silmät kuivatut. "Olette varmaankin matkalla Kruusimäelle päin?"
Sinnepä niin — olivat aina ohimennessään poikenneet taloissa.
Kurun leski ojentelee jäseniään ja nauraa: "Minä tulen mukaan — odottakaa hiukan!"