Lapset yhdestä suusta: "Minä myös, minä myös!"
"Voitte tulla, mutta Juku, etsi ensin minulle sarvet!"
Uusi Katri valmistuu pian: musta turkki nurinpäin ylle, punainen lankakimppu pujoparraksi, posket hiilellä mustaksi ja päähän Jukun kesäinen löytö aitan lakasta — pukinsarvipari.
"Saatana kuin saatana!" Ja hyväksyvä nauru on äänekästä. Vain Anni peräytyy arkana kauemmaksi.
Mutta piru on vain puoleksi piru, jollei sen suu tulta suitse. Ota siis tulitikkulaatikko mukaasi!
Joku sammuttaa lampun. "Yritä, yritä!"
Ja nuorikko yrittää. Kaikki vääntelevät naurusta, vain arkaverinen
Annikki kiljahtaa pelosta.
Pian ovat lastenkin hetaleet päällä. Mari lukitsee oven, sillä eno on kaupunginmatkalla, ja vallaton seurue huitaisee Kruusimäelle päin.
Ulkona on hiljaista ja villan pehmeää. Lunta on paljon: pimeys lepää kuin untuvaisessa sängyssä. Unisesti putoilee yksinäisiä hiutaleita, puilla on himmeät, valkoiset hatut, pirtit paistavat kuin hautovat joutsenet.
Heidän edellään kulkee reki. Aisakellot kumisevat. Se kumina on vieno, kuin olisivat läpät kiedotut silkkiin. Ja lumi ei natise jalasten alla, kyytimies edessä ja herra takana häämöttävät mykkinä, ikäänkuin pilvenlonkare yli mäenselänteen.