Lähtien siitä edellytyksestä, ettei korvauksen antaja ole rikas, alkoi hän suunnittelunsa melkoisen alhaalta käsin. Lahjoittaako vuokra, niinkuin Radeck puheitten mukaan oli tehnyt? — Mutta siellä oli täyden talon vuokra, tässä ainoastaan kuudennestalo. — Antaako kylästä kuusipäiväinen talo? — Mutta niitä oli hänellä vain kolme eikä yhdenkään vuokrasopimus loppunut niin pian. — Ottaako kartanoon, — Pietarin tilalle kyyditsijäksi ja tallimieheksi, — tietysti maksaen paremman palkan? — Mutta ei ollut asuntoa naineelle miehelle, — alatuvan pari kamaria on täpötäynnä pareja, naimattomia ja lapsia, ja pesutuvassa, joka rannalla oli saunana, asui eräs poika äitinsä, erään leskivaimon kanssa.
— — Vahinko, ettei ole kapakkaa — niin, se on todellakin vahinko! Mitäs puuttuisi: saisi lahjaksi tavallisen vuokransa — ja olisi pomomies päällepäätteeksi! Mutta asiata ei voi auttaa — naapurikartanon kapakka on kylän toisessa päässä eikä kirkon anniskelukaan ole toisella puolen kaukana!
— — Vai teemmekö ehkä pelkästään rahakaupat? — Kaikkein yksinkertaisinta, kaikkein selvintä — mitä?
Mutta ei! Se ajatus oli kerrassaan vastenmielinen. Sehän näyttäisi kaupalta — olisi kuin öinen kauppa kaupungin kadulla tai tietyssä laitoksessa. Ei, siitä ei tule mitään, ei kummallekaan rahaa — ei kummallekaan pelkästään sitä käteen, on toisiakin keinoja!
— — Ja yleensä, Ulrik, älä ole itara, älä tingi! Et ole rikas, mutta et myöskään köyhä etkä saituri. Määrää heille jotakin, mikä tekee heidät onnellisiksi — onnellisiksi ja kiitollisiksi!
Mutta mitä siis esimerkiksi?
No niin, hm — ilmoita talot syksyllä myytäviksi! Tahtoisit kyllä tehdä sen vasta parin vuoden perästä — antaisit heidän itseäsi palvella — nehän ovat kaikki siinä niin huonovoimaisia, mutta voithan tehdä sen hetikin, se on oikeutesi. Ja sitten lahjoitat niistä yhden nuorelle parille — vaikkapa vain niitä pienimpiä! Sillä ainakaan puolet entisistä isännistä eivät pysty ostamaan.
Neuvo miellytti vanhaa herraa ja hetken aikaa ajatteli hän tehdä niin. Mutta harkinta ehätti väliin. Entäpä jollei suhde kestäkään? Jos vuoden tai parin perästä — samantekevää mistä syystä — tulee loppu! Heidän tai minun puoleltani — ihmisiähän olemme kaikki kolme — —.
Samassa johtui jotakin Kremerin mieleen, jotakin, mikä sai silmät suuriksi ja pani läiskäyttämään käden polvea vastaan. Hän hypähti seisomaan.
Hyvä on. Aivan niin. Siinä on pohja, mikä kestää.