Tönu arveli, että ehkä velka, ja sanoi: "Enkö saa maksaa herralle suvityöllä, mitä keväällä jäin velkaa."
"Ei, ei, se oli jotakin muuta", vastasi herra ollen jo menossa. "Ehkäpä tulet joskus konttoriin, kyllä sitten puhun."
Tönu tuli "konttoriin" — se on Kremerin herran työhuoneeseen — seuraavana päivänä illalla, mutta tuli varmaankin liian varhain, sillä herran täytyi ajatella ennenkuin hän osasi alkaa, ja sittenkin hän vain kysyi:
"Niin niin — puhuitko jo Reemetille heinäurakasta?"
"Puhuin kyllä."
"No mistä hän lupasi sinulle?"
"Suoltapa — mistä muualtakaan."
Vanha herra katseli akkunasta ulos ja mumisi jotakin, mikä kuului miltei kuin: "Voisit saada ylempääkin", mutta Tönu ei voinut vannoa sanoiko hän todella niin. Ja sitten virkkoi hän yhtäkkiä:
"Kuule, Tönu, voisit heti syksyllä repiä pois kaikki happomarjapensaat moision peltojen ääreltä. Särgveren herra luki eräästä kirjasta, että ne ovat viljalle vahingolliset. Niistä tarttuu ruostetta korsiviljaan."
"Mutta syksyllä tulevat kaupunkien puutarhurit ja maksavat marjoista herralle rahaa."