Mäenkylän herra piti sitä ensin lintuna, pukin äänellä mäkättävänä lintuna, mutta uskoi viimein, että siellä on ihminen — ihminen tai jokin samantapainen eläin. Hän luuli näkevänsä sen pörröisen pään ja pujoparran, sen tölppönenän ja kelminsilmät, ja teroittaessaan katsettaan keksi hän vielä miehisen sorkan ja sarventöngät.
Nyt löi Mäenkylän herra nyrkkiään akkunalautaan ja nousi ylös, kumpikin viiksenpää poskella päättäväisen kankeana. Leikkiä ei hän sallinut itsestään laskettavan.
Mutta hän ei ollut vielä ryhtynyt toimeen, hän vasta vauhtia ottaen mittaili neljän kamarinsa yhteistä pituutta. Jossakin kalistettiin oven linkkua. Kremer meni avaamaan. Työhuoneen ovella seisoi Mari, pieni koppanen käsivarrella.
"Toin herralle munia, mutta keittiössä ei ole ristinsielua, ovi on lukossa."
Hän katsoi herraa vasten naamaa, tämän suu oli auki, mutta vastausta ei kuulunut, senvuoksi jatkoi hän selitystä.
"Ehkä herra ottaa itse vastaan, minulla ei olisi aikaa odottaa, minun pitää mennä kirkolle kauppapuotiin."
Vain kädellä viitattiin Maria astumaan sisään, ja sen tapahduttua vaiettiin vieläkin.
Kremer oli todellakin hiukan pökerryksissä. Ensimmäistä kertaa näki hän Marin paremmissa vaatteissa ja niin puhtaana, niin ihmeen puhtaana kasvoiltaan. Erittäin selvästi tulivat silmät esiin noissa puhtaissa kasvoissa, olisi voinut nähdä sinisiä kristalleja mustan terän ympärillä. Päivettyneisyyskin oli pesty pois, niin että kaula ja pehmyt leuanalus näytti ainoastaan hiukan verran valkeammalta. Jotakin villiä täytyi olla väreissä, mitä nuorikolla oli päässään ja varrellaan, vaikkakin ne näkijän silmissä sulivat epämääräiseksi uduksi. Selvimmin huomasi hän ainoastaan tummanpunaisen myssyn tupsun, sillä se hehkui kuin yksinäinen hiili kellertävän tuhan keskellä.
Jotain tehdäkseen otti Kremer koppasen Marin käsivarrelta ja jäi sitä kahdella sormenpäällään pitelemään sangasta, aivankuin sisällön painoa punniten.
"Tahtoisin saada korin takaisin", huomautti Mari omalla välkkyvällä hymyllään, mikä kipinän tavoin pilkahti keskeltä keskeymätöntä totisuutta ja jälleen katosi siihen.