Mutta siinä oli jotakin, mikä hämmensi Ulrikin järkeä. Kuin unessa muisti hän minuuttia myöhemmin tarjonneensa Marille suurempaa rahaa, ja että tällä ei ollut antaa takaisin, ja että hän kuitenkin pisti rahan Marin kouraan, änkyttäen, että nuorikko edelleenkin toisi munia. Selvemmin muisti hän kuinka hän ovea avatessaan äkkiä kävi kiinni tämän käsivarteen ja äänellä, mikä hänelle itselleenkin oli vieras, kovalla ja korkealla äänellä, käski:
"Sano Tönulle, että hän tulee huomenna konttoriin — — sano, että hän jo tänä iltana tulee!"
Viides luku.
Kun Prillup tuli 'konttorista', ei hän uskaltanut päästää villakoiran naamalleen tunteitaan vastaavaa ilmettä, niin kauan kuin kartanon akkunat katselivat liian läheltä hänen selkäänsä. Hän piti olkapäät pystyssä, pää oli maata kohden ja pitkät koivet puikkelehtivat eteenpäin. Vasta parin sadan askeleen perästä katsoi hän taakseen ja nauroi. Astui sitten taas eteenpäin, katsoi jälleen taakseen ja nauroi taaskin. Tuo tapahtui vielä kolmannenkin kerran ja perinpohjaisemmin, Prillupin joutuessa pähkinäpuumetsikön laitaa myöten harjanteelle, mistä alkoi Kruusimäen kukkula. Sitten ojentautui hän täyteen pituuteensa, tunnusteli hetken aikaa totisena iltaruskon punaamaa rakennusta, veti huuliaan purren suutaan virnistykseen ja päästi sitten vapisten vallalleen jotakin, mikä suuresti muistutti siilin murinata. Ja sitten nielaisi hän välistä, kädet kouristuksentapaisesti lantioitten ympärillä:
"— — Hyvä pilajuttu! — — Pilajuttu! — — Pitää kaikille kertoa!"
Prillup astui edelleen, selviydyttyään täydelleen naurun ryöpystä ja katseli mennessään kostein silmin ympärilleen nähdäkseen jonkun, jolle alkaa puhua. Mutta tiellä ei ollut ketään ei edessä eikä takana. Poskipäihin saakka ulottuvassa parrassa pysyi vielä kauan aikaa hymyn väre naurun jäännöksenä, kunnes sen hetkeksi sammutti uusi ajatus.
— — Vai kujeili toinen? — — Tahtoi narrata. — — No, että liian nuori oli vanhalle reuhkanalle? — — Että mitä hänen pitäisi vastata? — — Ettäkö tallukkajalka, kun kuulee — —?
Hän katsoi kieroon ja melkein varovasti tallukoitansa ja muistutteli uudestaan kaikkea, mitä oli kuullut ja nähnyt. Mutta nähtävästi pääsi hän päätökseen, minkä väliin vilahtanut ajatus oli karkoittanut, sillä jo taas loistivat karvaiset kasvot ilosta. Yhtäkkiä työnsi hän sormet partaansa, kohotti kosteita viiksiään ja tuuhisteli nenäänsä sitä haistellen: "Äm — — äm — — mokoma ryyppy. On kuin siirappijuomaa, mutta kappas vain, mitä renkaita tekee sydämen kohdalle!" — Prillup oli juonut konttorissa kaksi juomalasillista portviiniä ja unohtanut pyyhkiä suunsa.
Kun hän nyt naurussasuin lönkytti porttia kohden, oikean käden peukalo kohti sydäntä, johon isännän ryyppy teki hauskoja kuvioita, ollen lujasti päättänyt kertoa heti lämpimältään lähimmälle vastaantulijalle konttorissa kuulemansa hullun pilan, jotta toisetkin saisivat nauraa, johtui äkkiä hänen mieleensä jotakin, mitä hän ei voinut selittää itselleen. Hän poikkesi tien viereen, ja siellä, missä kolmetoista kaharaista mäntyä kasvoi rinnakkain harjanteen hietikolla, siellä tekivät hänen jalkansa yhtäkkiä tenän, niin että hän kaatui selälleen täyteen pituuteensa kitukasvuiselle nurmikolle.
Maitotalous!