"No, mitä sinä sinne istut — tule toki joukkoon ja ala popsia. Poika, jos vatsasi on täysi, pane kätesi ristiin ja tee tilaa — syömäpöytä ei ole haukottelemista eikä maiskuttelemista varten! — — No, Tönu — ehkä katsot, mitä pöydältä löydät, ja tyydyt siihen."
"Kylläpä minä tyydyn, emmekä me Kruusimäellä enää muistetakaan tähän aikaan, mitä liha on, hyvä. kun saa kiinni silakanhännästä, mutta katsos — kiitos tarjouksestasi — katsos — mullakin on jo kolme lasta kotona, jotka odottavat vehnäleipää —"
"Kolme? Kuka se sinun kolmantesi on?" hymyili emäntä.
"No eiköpä se kaikkein suurin! En osaa tuota vielä vaimona pitääkään, pitää ensin tottua. Eikä hän vuosiltaan — vaan olemukseltaan — —"
"Et sinä siis olekaan tähän tyytyväinen, vai miten?"
"Ei no, tyytyväinen olen kyllä, emäntä, tyytyväinen olen kyllä — eikä hän mitään pahaa minulle tee, muuta kuin että välistä ei osaa erottaa häntä niistä toisesta kahdesta — — ja toisen kerran taas — ne metsänpuolelaisethan ovat kaikki vähän toisenlaista ihmislajia, millainen mikin sattuu olemaan — toisen kerran huomaat, ettet häntä oikein ymmärrä tai kuinka sen nyt sanoisi — mutta tyytyväinen — —"
"Mutta käy peremmälle — yksi vatsa vain vaivaisellakin täytettävänä", päättää talon isäntä, eikä Tönu enää rimpuile vastaan. "Mistä sinä oikeastaan tulet? Kirkostako? Mätäkaulasta kuljetaan jo muuten paljain paljoin."
"Kirkostapa kyllä", Prillup asettuu Villun tuomalle tuolille. "Mutta Trummi-pappa otti kapakan edestä vankkureihinsa — eikä siis tarvinnut toista kertaa kiskoa jalan."
"Kävit aivan yksinäsi kirkossa?"
"Niinpä niinkin — toiset kaksi eivät tahdo jäädä kotiin, jos Mari lähtee — luoja varjelkoon! — Mutta nähkääs, toisella ei ole uutta liinaa, toisella ei uutta lakkia — — eihän kaikkia saa niinkuin itse haluaisi."