Ja Jaanin molemmat pellavasilmät siintävät hetken aikaa suoraan vieraan silmiin.
Tämän lusikka pysähtyy avatun suun edessä, ja kuluu hetkinen, ennenkuin sieltä pääsee hiukan umpinainen "katsos vain!"
Mutta sitä seuraa nopeasti: "No niin — no niin — siinäpähän, kultaseni, näkyy, mihin se raha jää, mihin se kultaseni jää." Ja kun hän on tyhjentänyt lusikan, tärisyttää hänen kapeata rintaansa ja olkapäitään suuri riemukas naurunsorina. Hän katsoo toisesta toiseen, ja nauru hänen karvaisilla poskillaan ilmaisee hyvänsuopeutta, missä ei voi havaita kateutta.
Samassa on hänen vatsansakin täysi. Emäntä, joka pikkusormellaan leikittelee leivänmurusilla, nostaa katseensa ja koettaa vielä pakotella, mutta Tönu panee lusikan pois, kääntää veitsensä linkkuun ja työntää tuolinsa edemmäksi pöydästä puristettuaan kummankin kättä. Sormensa hän pyyhkäisee ryssänsaappaittensa rypyssä oleviin varsiin.
"Ehkä sinulla oli asiaakin, Prillup?" kysytään talosta.
"Asiaa? Kas vain, olinpa melkein unohtaa! — Ajattelin vain vanhan Tiitsun Mikklin kanssa mennä huomisiltana silakkarantaan silakoita ostamaan — saadakseni hiukan tuoreita Juhannukseksi — — ehkä voisimme tuoda sinullekin, jos tahdot."
Mutta Kuru on tuonut niitä hiljattain kaupungista, hän tuo omat kalansa aina kaupungista.
"No niin, niin — — Portilla juolahti äkkiä mieleeni: tulin oikein kuulemaan — — Eikä se mitään tee — —"
Ulkona väreili helteinen ilma, karjan-laitumen saviset könnäät heloittivat palaneen nurmen keskellä ja Prillup astui jonkun matkaa melkein silmät kiinni. Hänen jalkansa nousivat kerkeästi, lantiot olivat notkeat ja pääkin jälleen selkeä ja lauhkea. Niin ehti hän ohi pajan, vesaikon, puutarhan, pähkinäpuumetsän huomaamatta lainkaan, miten oli tullut. Mutta lähetessään Kruusimäen vainion veräjätä ja seisoessaan kolmentoista kähärä-männyn kohdalla, jossa varjot häämöttävällä hiekkaharjanteella kuten kolme kättä haralla sormin ojentuivat häntä kohden, ikäänkuin kaapatakseen hänet, niin pyrki hänen sydäntään yht'äkkiä kiertämään. Hän istui tien viereen suurille kiville, painoi päänsä käsiinsä ja vaikeroi hiljaa.
Kuudes luku.