"Mitä sitten isäsi vastasi?"
"No, eihän isällä mitään ollut Jumalaa vastaan, eikä hän pakana ollut. Mutta kerran hän kuitenkin suuttui — varmaankin oli hän yhden naukun asemasta saanut kaksi: tuli juuri kirkosta, niin ärjyi, että mistä sinä tiedät, keltä rikkautta pitää rukoilla. Jumalalta vai pirulta, kas piruhan juuri on karvainen eikä jumala — karvaisesta jumalasta ei kukaan ollut koskaan kuullut puhuttavan! — Mutta mulle ärähti vihaisesti: Parempi rukoilla kumpaakin, eikä se kuitenkaan siitä parane, silakkaa ja leipää saat kuitenkin!"
Prillup hymyili, hänen katseensa viipyi katossa. "Se ukkeli oli monasti lystikäs."
"Ketä sinä sitten lopulta uskoit, isää vai äitiä?"
"Niin minä? Uskoin lopulta molempia."
"Kuinka molempia?" Nuorikko leikkii tikkulaatikolla.
"No katsos, Mari, — onhan sitä joskus tullut ajatelleeksikin, erittäin nuorempana ollessa, että kun on tullut oikein vyötetyksi itsensä ja työnnettyä lakki toiselle korvalle ja lähdettyä ja etsittyä jotakin muuta, sillä koska muut ovat löytäneet, ehkäpä löydät sinäkin, ja kun onni on myötäinen, ehkä saat jostakin suuremmankin saaliin, sillä eihän sullakin ole kasvoissasi nenän asemesta sarvia, ja silmien asemesta tammenterhoja pistetty päähän, kyllä sinä pian vainuat ja näet, ja mitä kätesi eivät heti osaa tehdä, voithan sen oppia, liikkuvathan jäsenesi eivätkä ne ole yhdestä palasesta, jotta kerran pääsisit siitä soraläjästä ja ravasta! Niinkuin Uutin Mihklikin sieltä suon takaa. Osasi hiukan näperrellä puutöitä — mitäpä hän siitä suuria olisi ymmärtänyt, itse oli opiskellut — niin paljon osaan minä ja joku toinenkin — mutta katsos, hän pisti kerran kirveen vyöhönsä ja lähti. Sitä en minä saa tehdyksi. Ajattelin kyllä tehdä, mutta ei tule aloitetuksi. Kynnykselle saan mutta en yli. Aivankuin joku pitelisi hännästä kiinni."
"Mitä siitä Mihklistä sitten tuli?"
"Noo, mikäpä Mihklin ollessa! Hänelläpä on jo kolme taloa Kassisabassa ja yksi puoti. Kolusi ensin moisioitten rakennustöitä tekemässä, sitten kaupungissa, sitten ryhtyi urakoitsijaksi ja nyt rakentaa hän toisille taloa, ja toisten omista jää aina niin paljon hirsiä ja lautoja, että Mihkli jonkun ajan perästä voi jälleen itselleen rakentaa."
"Siten tulee kyllä huokeaksi rakentaa."