Näin on parempi — näin on sittenkin parempi, näin on totta puhuen paljon parempi! — —
Eikä sen tarvitse toiseksi muuttuakaan — ei, miksikäs tarvitsisi — — jollei, niin ei!
Eikä se saisikaan muuttua toiseksi — — Prillupin silmä liukuu pitkin sukijan ruumista ja mieli riemahtaa jälleen — — ei saisikaan — ei saisikaan — —
Hän nousee yhtäkkiä, lähenee naurussasuin Leenun sijaista, tahtoisi sanoa jotakin, jotakin tehdä, mutta ei tajua muuta kuin pistää tätä sormellaan kaulaan — ja päästelee kielestään, kurkkulaestaan kuuluviin ääniä, aivan samanlaisia kuin riemuisa isäntä hyväillessään kaunista varsaansa.
Seitsemäs luku.
Mutta se tulee jälleen.
Puuska menee, toinen tulee.
Pörriäinen, mikä lensi herran suusta kuudennusmiehen korvaan ja sieltä ryömi poveen, kuolee ja herää uudestaan eloon.
Se kuolee päivällä ja herää henkiin öisin — taikka kuolee öisin ja herää eloon päivällä.
Ja herätessään on se entistä eloisampi, ja kuume, minkä se nostattaa, kalvaa sielua ja ruumista.