"Tai ehkä päivälliseenkin asti."
"Välistä loikoisin päivälliseenkin asti."
"Ei varmaankaan."
"Vaan toinen saa niin, toinen näin sen."
"Niinpä niin."
"Niin, kuinka kullakin on onnea, ja kuinka kukin osaa tarttua onneensa!"
"Varmaankin — oih!"
"Kurun emäntä voisi nytkin maata aina keskipäivään asti, jos tahtoisi, ja vuoden parin perästä vaikka iltaan asti."
"Onpa vahinko, etten ole Jaanin vaimo!" nauraa Mari, taivuttaa laiskasti selkäänsä ja hypähtää sängystä.
Mutta kesäinen työ on raskasta.