Hän kääntää vastustajalleen selän, ja tekee lähtöä, kuitenkin viivytellen. Yli olan mumisee hän vielä: "Mutta jokainenhan itse parhaiten tietää, miten järjestää asiansa." Ja Prillup näkee, että hänen kaulansa punottaa.
Eikä ainoastaan kaula, vaan Ulrik von Kremerin kasvotkin punottavat. Ja silmissäkin on niin paljon kuumaa punerrusta, että se hänen katsettaan varjostaa. Ja hänen mielestään tuntuu kuin survaistaisiin pari kertaa siihen kohtaan, missä se viallinen sydämen läppä tykyttää. Mutta se ei ole vihaa, mikä aaltoilee hänen rinnassaan, niinkuin Prillup luulee, vaan ainoastaan voimakasta tyytymättömyyttä itseensä, mikä muodostuu katkeraksi ajatukseksi: Ich hätte mich mit dem Kerl nicht einlassen sollen!
Mutta pian selviää, ettei herra von Kremerillä vielä ole mitään syytä tehdä itselleen moitteita. Häntä ei päästetä menemään, hänen jälkeensä tullaan, kauppa ei ole vielä aikoihinkaan purettu:
"Älkää panko pahaksi, herra", — Prillupin käsi hattuineen on jälleen niskassa — "tahtoisin vielä sanoa, ettei meidän puoleltamme ole tehty mitään päätöstä, että koko homma on vasta keskeneräistä, ja herra voisi antaa meille enemmän aikaa neuvotellaksemme ja pohtiaksemme."
Kremerin kasvoilta on puna tyyten hävinnyt; hänen kääntäessään vankkarakenteista ruumistaan puoliksi kuudennusmieheen päin koskettavat hänen viiksensä ja kulmakarvansa toisiaan ja hänen rämeä äänensä on jälleen sulava.
"Enhän minä ole sinulta ajatusaikaa evännyt."
"No niin, no niin — eihän herra ole kieltänyt, herra on ollut erittäin kärsivällinen, voihan kaikki muuttua, eiköhän joka asialla ole omat käänteensä. Olisi ehkä jo tahtonutkin" — Prillup kiskoo suutaan leikilliseen nauruun, hänen silmänsäkin pyytävät anteeksi — "jos herra, niin sanoo, olisi nuori. Mutta että tällä jo on yksi vanha mies niskassaan —"
"Sanoiko hän niin?" Kremerin ruumis hivuttautui vielä hiukan Tönun puoleen.
"Ei, no, mitenkä hän nyt sellaista julkeaisi puhua, eikös herra taas ole herra! Mutta voihan ajatella ja arvella, että nuori ja raitis veri vaatii toista, eikä hänestä muutenkaan heti selvää saa, puhuipa asiasta mistä tahansa, puhuakin pitää, juuri niinkuin lapselle —"
"Kuinka nuori hän siis on oikeastaan?"