Ja nyt ei Prillupin mieleen juolahtanut enää mitään, ei mitään. Oli kuin olisi hänellä pään asemasta puupölkky olkapäitten välissä. Ero oli vain siinä, että se pölkky tuntui olevan pökerryksissä, sillä kävellessä tuntui Tönusta, kuin olisi hänen jalkojensa edessä jyrkästi viettävä tie, kuin astuisi hän seuraavia askelia ottaessaan kaivoon. Ja käsiinkin vaikutti tuo hämmennys, sillä nostaessaan apilalta kuormalle, täytyi hänen pitää vaaria, ettei taikollinen olisi osunut ohi. Mutta iltaisin hänen heittäyessään väsyneenä vuoteeseen, tunsi hän muittenkin jäseniensä olevan ikäänkuin puuta, ja sänky niiden alla notkui kuin vene aalloilla.
Siinä avuttomuudessaan taipui mies puolittain tietämättään korkeampien valtojen puoleen.
Hän alkoi lukea raamattua, tahtoi lapsia panemaan kätensä ristiin ruokapöydässä, kävi kirkonmenojen jälkeen vielä rukoushuoneellakin ja tunsi tarvetta käydä vaimoineen Herran ehtoollisella, vaikkapa heidän edellisestä käynnistään häitten jälkeen ei ollut kulunut kolmeakaan kuukautta. Hänen kääntymisensä siihenastisesta uskonnollisesta välinpitämättömyydestään vei siihenkin, että hän antoi nuorikon ymmärtää, että tämänkin tulisi puolestaan myötävaikuttaa, jotta talossa vallitsisi aina "kristikansan järjestys", ja älköön hän laiminlyökö vaatimasta lapsilta katkismusta eikä iltaisin isämeitää — kehoitus, mikä kuulosti siltä kuin olisi Tönu itse vaadittua järjestystä alati ja jokasuhteessa pitänyt kunniassa.
Prillupin askeleet edistyvät yhtävähän tuosta välillisestä koputtelemisesta Jumalan oven pihtipieleen, kuin suorasta ja peittelemättömästä rukouksesta hänen suuren asiansa puolesta. Ja sitkeästi pyrki se etualalle. Mutta yhä sai hän odottaa vastausta. Siitä oli taas seurauksena, että hän jälleen hipui toisen vallan puoleen.
Eräänä pyhäpäivänä kirkosta palatessa sattui Prillup pääoven ja portin välillä tapaamaan Sutsu-muorin. Hän lähetti Marin hakemaan leipurilta nisuleipää ja astui Triinun kanssa annettuaan tälle merkitsevästi kättä ihmisvirrasta syrjemmälle. Eikö hän tietäisi keinoa, mikä auttaisi, jotta saisi vaimon, joka monessa suhteessa hangottelee miestään vastaan — samantekevää, minkäkaltaisissa asioissa — taivutetuksi, jotta hänelle tulisi järkeä päähän.
Sutsun muori oli vielä reipas ihminen, hiljainen ja kunnianarvoisa, silmät näyttivät katselevan kaikkia lähimmäisiä yhtä kärsivällisen ystävällisesti. Näitten äidillisten silmien välistä työntyi voimakas nenä vauhdikkaasti ilmaan — suuri, mutta ei kopea, lihavan leveine päineen, mikä tänäänkin näytti hauskan tummalta. Ja se tummuus eneni, kun Triinu, Prillupin isännän luottavia tunnustuksia kuunnellessaan, oli käyttänyt omaa ruskeanläikähtelevää nuuskarasiaansa. Maksankarvainen pyöreä myssy on hiukan nurinpäin tietäjän päässä, mutta sekään ei vähentänyt vaikutusta, sillä pitsien alta näkyvä kunnianarvoisa hopeavyö ja kasvojen lauha yleisilme veivät voiton.
Tietysti hän tietää. Aina on jotakin, mikä auttaa. Missä hätä, siellä huojennus. Moneen kipuun on useanlaista rohtoa.
Ja ymmärtäväisesti, haluamatta lainkaan udella Tönun asian erikoiskohtia, opetti Sutsu-muori tirkisteltyään hetken aikaa kirkonkukkoa: Mäenkylän ystävä leikatkoon pärttylinpäivän yönä salaa nuorikon päästä hiustöyhdön ja samoin koettakoon salaa saada oikeasta korvasta vaikkoa ja vasemman jalan isonvarpaan kynnen alta mustat; mutta voi taika tapahtua muinakin öinä ennen tai jälkeen. Pankoon sitten tallelle saaliinsa, ja tulkoon niine hyvineen Sutsun luo, jossa vielä lisätään jotakin niihin ja luetaan tarpeelliset sanat. Voidetta pitää hänen kantaa kotiinsa paidan alla povessa, kunnes se aikaa myöten tehoaa.
Mutta pärttylinpäivä yöhön on Prillupin isännästä liian pitkä aika, asia oli kiireellinen.
No, siis leikatkoon jonakin yönä, joka on vanhan kuun neljättä päivää vastaan. Tietysti olisi pärttylin yö vaikuttavampi, mutta ehkäpä saa rohdon tehokkaaksi toisinkin.