"Mene heti katsomaan, mitä hän nyt tekee", käskee Mari parin tunnin perästä.
"Panin oven ja ikkunat kiinni, hän värisi kääntäessään kylkeään", on takaisin tulijalla kerrottavana.
Ja niin tekevät molemmat työtä päivän kuluessa iltaan. Puhutaan vähän, niinkuin ainakin vakavaa työtä tehdessä. Erittäinkin on Anni selvillä siitä tavasta.
Prillup nukkuu vielä pienen perheen kokoontuessa illalla kamariin. Hän makaa selällään, ja kaikki huomaavat, miten terveen näköinen hän on. Hänen poskensa aivan punoittavat, sen huomaa karvapeitteenkin läpi, ja silmäkuopat ja suun ympärillä olevat vakoset ovat täyteläistyneet.
"Tönu, ehkä tahtoisit syödä", herättää hänet nuorikko kun ruoka on pöydällä.
"Syödä? Ei", vastaa Tönu silmien iskiessä tulta. "Voikopa ruoka elättää ketään, kun ei ole kattoa pään päälle!"
Anni Ja Juku katsovat yhtaikaa äitipuolta silmiin. Tämän rauhallinen käsi koettaa nukkujan päätä.
"Annan sinulle maitoa juodaksesi — ehkä otat?"
Tönu nousee istualleen, virkoaa ja ottaa maitoa.
Mutta kuume yltyy iltayöstä ja kiihoittaa sairasta aika ajoittain puhelemaan pitkään ja vilkkaasti. Välistä puhuu hän silmät auki kuten voi nähdä lampun valossa — Mari on jättänyt sen palamaan — tuntuu kuin neuvottelisi hän itsensä kanssa, ajatukset palautuvat aina takaisin samaan asiaan, neuvottomina ja tuskaisina.