Houreksijalla on yksi ainoa mielikuva, jota hän vatvoo edes ja takaisin, mikä pyörii hänen aivoissaan, horjuu sinne tänne, eikä se ole enää hänen suuri asiansa, vaan jotakin, mikä on noussut sen jälkeen. Prillup murehtii asuinpaikkaansa, jonka hän pelkää kadottavansa tai jonka hän onkin jo menettänyt, sillä eihän saksalainen herra anna näyttää itselleen pitkää nenää. Eräässä jutunpätkässä odottaa hän vasta pois käskyä ja huokailee uuden talon vuoksi, jota täytyy etsiä vieraasta kunnasta; toisen kerran on hänellä jo matkapassit, mutta mistään ei löydy uutta asuntoa kevään lähestyessä; ja kolmannen kerran on Yrjönpäivä jo oven edessä, Tönu häädetään, eikä hän tiedä, minne mennä "neljine lapsineen". Neljättä lasta — Marin harvat hampaat välkkyvät — kuvittelee hän kapaloissa olevaksi.
Jännittynyt, kiihkeä pohdinta tekee uneksijan levottomaksi. Paidanetumuksen ovat hänen rauhattomat sormensa ottaneet auki napista, pienestä nauhasta riippuva pellavainen tuppu paljastuu rinnalla, ja nuorikko koettelee vaatteen läpi, mitä sisässä olisi. Mari pudottaa löytämänsä jyväsen kukkarosta pois, puhelevan omistajan sitä huomaamatta, ja kun hän ei erota sitä hyvin sängyn hämärässä nurkassa, niin livahtaa hän miehen yli sängystä ja tarkastaa löytämäänsä lampun valossa pöydän luona. Hän vierittää sitä kämmenenpohjassaan, haistelee, pistelee sitä kynnellään ja kohauttaa lopuksi olkapäitään, minkä ohella hän mietiskelee katsoen kieroon lampun heikkoon liekkiin. Sitten nostaa hän haukotellen ja itseään venytellen molemmat kätensä pystyyn, ja on vähällä pudottaa oikean käden sormistaan tuon ihmeellisen pippurin jyvän nauravaan suuhunsa, mutta ei teekään sitä, vaan vie Tönun rintatupun kauniisti takaisin. Ennenkuin menee sänkyyn, sammuttaa vielä lampun, mikä ilmankin on sammumaisillaan.
"Älä nyt enää juttele, Tönu, vaan koeta maata!"
Hän huutaa tämän selvällä äänellä Tönun korvaan.
Ja toinen kuulee.
Prillup kuhnustelee ja nuhistaa hiukan ja vastaa sitten painostuneesti muristen:
"No niin, no niin, mutta mihinkäpä painat huomenna pääsi! Missä loukon näet, siellä on jo toinen asumassa."
"Ainahan sitä paikan löytää!" huutaa Mari hänen korvaansa.
"No niin, no niin — —" Loppu raukeaa muminaksi, käsi ja jalka nytkähtävät kerran, sitten on rauha majassa, sitten levätään Prillupilla niinkuin muissakin Kruusimäen kuudennusmökeissä.
Ja uunin loukossa sirisee, naksuttaa sirkka, lakassa laulaa kukko, ja koira ikkunan takana haukahtelee unissaan. Mutta suuri herättäjä — se kyllä nousee jälleen kun hetki on tullut.