Voihan olla, että Prillup pitää useitakin vaimon ostoksia liiallisena komeutena — hänen edeltäjänsä kodissa ei sellaisia ollut lainkaan ollut — mutta hän ei tahdo riidellä, hänen asiansahan menestyvät hyvin, vieläpä sangen hyvin viime aikoina, niin että sen huomaa muualtakin kuin hänen nokastaan. Ja lopuksi — eihän hän itsekään niin tarkoin noudata vanhan Kurun esimerkkiä: hänen kielenkostukkeensa kaupunkimatkoilla on toinen kuin Jaanin ja piippu saa usein väistyä sikaarin tieltä. Ei toista yhtä vähän kuin toistakaan käy vastustaminen — houkuttelee! Houkuttelee niinkuin nuorikkoa kenkäkaupan ikkuna.
Ja tyytyväinen on kolmaskin sopimuksentekijä.
Jos joku häntä tarkemmin huomaisi tarkastaa, havaitsisi, että hän nuorenee. Hänen poskinahkansa suoristuu, jopa sileneekin, käynnistä katoaa kömpelö lyllyminen, kädet keppeineen irtautuvat ristiluulta, päästen liikkumaan vapaasti, ja vironnut ja varmistunut silmä näkee vanhassa näköpiirissä paljon uutta yhytettävää.
Ei aina uutta, sillä Kremer vaeltaa kuvittelujen maailmassa. Muistot, aina tuoreet tuoreitten jälkeenkin, leijailevat hänen ympärillään ja loistavat värivalaistuksessa. Elämä ei ole enää vain elettävä, se on kaunis ja suloinen. Ja tuo suloinen kauneus tulee arvoonsa, kun epäselvä muisto jälleen varmaksi todentuu, niin kun hän vasta sen todentumisen edellä värisee, kun määrätty päivä ja hetki lähestyvät, kun tietystä ikkunasta kuuluu tietty koputus tai kaupungin salaisen pesän ovikello sillä ja ainoastaan sillä tavalla helisee. Sitten painaa Ulrik von Kremer käden sydämelleen, jonka läpän sanotaan olevan villaisen, ja toivoo itselleen jollei kuolemattomuutta, niin vähintäinkin Götz von Kremerin ikää, tämä eli sadan kolmen vuoden, neljän kuukauden, kahden viikon, viiden päivän, yhden tunnin ja kahdenkymmenen kahdeksan ja puolen minuutin ikäiseksi.
Siinä uudessa maailmassa ovat ihmiset hyviä. Ken nyt kääntyy liikuttavin rukouksin Mäenkylän kartanonherran puoleen, ken sen ohessa osaa näyttää kosteita silmiä, etenkin jos hän on heikkoa sukupuolta, voi olla varma alttiista korvasta, hyvänsuovasta sydämestä ja mahdollisimman anteliaasta kädestä. Jollekulle tipahtaa heinämaata, toiselle lisää polttopuita, kolmannelle rakennuspuut ja kenen sälö tai mullikka tavattiin pahanteossa, hän voi päästä puolella sakolla, ja paimen kai kävi siellä onnekseen, sillä häneltä vähennettiin edellisellä kerralla korotetusta vuokrasta pari ruplaa. Mutta kaikista vei voiton karjapiika Tiiu, joka vetistellen voitti itselleen miehen.
Eräällä iltalypsyllä huomaa isäntä, kuinka lehmän alla istuva Tiiu pyyhkäisee kädellään vuoroon toista, vuoroon toista poskea. Kremer käy pari kertaa hänen ohitseen, sitten käy hänen olkapäähänsä.
"Mikä sinua vaivaa, Tiiu?"
Tyttö nostaa päätään, tyrskähtää ja nyt valuvat hänen kyyneleensä virtanaan.
"Emäntä tietää."
Itse katsoo varkain pieneen, mustaan muoriin päin, joka lypsää hiukan kauempana.