Kremerin herra kysyy emännältä.
"Niin, — Reemetin täytyy sen asian vuoksi tulla illalla konttoriin."
Ja kun he ovat astuneet saavista hiukan kauemmaksi emännän antaessa merkin, kertoo tämä hillityllä äänellä:
"On saanut häntä kahdenkesken montakin kertaa tutkistella. Tiiu, Tiiu, sinun asiasi eivät ole oikein, mutta aina ränäsi vastaan: hullusti eivät ainakaan ole, kunnes eilen illalla hiipi tupaan, esiliinan kulma silmillään ja itku kurkussa."
"Noh, Tiiu, mikä mieltäsi niin pahoittaa?"
Seisoo, antaa räystäitten tippua eikä vastaa hetkeen aikaan; lopulta sanoo voimiaan ponnistaen: "Mistäpä enää riemuitsisinkaan — asiani ovat hullusti!"
"Noh, sanon, eihän sekään nyt ole niin suuri onnettomuus, jos isällä on suitset päässään."
"Sepä se onkin" — ja hänen rintaansa kouristaa — "hän ei tahdo ottaa minua — äiti yllyttää lisäksi."
"Ketasko ehkä?" kysyn.
"No kuka muu sitten! Nyt se paholainen syyttää Pietaria, mutta Pietari, hyvä Jumala, se kaino Pietari —!"