Pian ilmestyy Mihkel Ketas, tuo poika, joka äitineen asuu moision saunassa, lyhyenläntänä, vääräsäärisenä, pienipäisenä Kremerin herran tuomioistuimen eteen. Mutta hän ei tule yksin, äiti on hänen kannoillaan.
"Sinua en tarvitse!" Ja herra käännyttää tämän ovesta takaisin.
Mutta se ei estä muoria eteisessä konttorin ovelle päin selittämästä samaa, mitä hän tahtoi sisässä selittää. Mutta kun se käy liian kova-äänisesti, niin kiskaisee herra oven auki ja ajaa hänet pois väliköstäkin.
"Kuule, Mihkel, minulle on kerrottu, että sinä vietät kelvotonta elämää — moisiossa vietät kelvotonta elämää. Kuinka uskallat sinä moisiossa, moision alustalaisena elää huonosti?"
Poika mulkoilee herraa mykkänä ja tylsänä.
"Moisiossa ei uskalla kukaan elää huonosti, moisiossa pitää jokaisen elää kunniallisesti, se on Jumalan ja moision herran kova käsky. Etkö tunne sitä käskyä?"
Hiljaisuus.
"Käytkö rippikirkossa?"
Myöntävä vastaus.
"Kuinka usein?"