"Ajattelematonta?"
"Se oli anteeksiantamaton teko!" huusi rouva äänellä, joka vinkui kuin piiskanisku ilmassa.
"Minä en ymmärrä —?" sopersi Juliette hyvin hämmästyneenä. "Uhkasiko meitä siellä mikään vaara? He kaikki olivat hyvin rauhallisia, hyväntahtoisia ihmisiä — — —."
"Ei sellainen vaara", vastasi paroni kiivaasti. "Mutta minä en salli lasteni käyvän niin siivottomissa paikoissa kuin meidän talonpoikain asunnot ovat. Ylipäätään ei heillä siellä ole mitään tekemistä, ja toiseksi voivat he sieltä saada kaikellaista saastaa ja eläväisiä — — —."
"Ja tautiakin!" huudahti paronitar.
"Mutta me emme kummassakaan mökissä viipyneet kuin silmänräpäyksen", virkkoi neiti Marchand kasvot kalpeina.
"Se on yhdentekevä!" huomautti paroni. "Voisitteko sanoa minulle, neiti
Marchand, mitä asiaa teillä oli noihin mökkeihin?"
"Minä tahdoin nähdä niitä sisäpuolelta ja kuinka niissä eletään."
"Ja tuo teitä huvittaa! Minun täytyy tunnustaa, että teillä on hienoksi, sivistyneeksi naiseksi omituinen aisti! Eikö meillä sitten ole mitään kauniimpaa katseltavaa, jotakin joka voisi kehittää lasteni sydämmiä ja ylentää mieltä? Minun hevostallini kauniine, vilkkaine luontokappaleineen on paljon mukavampi, kuin sellainen kauhea sauna tuolla kylässä!"
"Ja te olette antanut minun lasteni siellä juodakin — astiasta, josta talonpojat juovat", soimasi paronitar värisevin huulin.