"Ja se on?"
"Ettekö sitä arvaa?"
"Ehkä teillä on ollut vanhempaini kanssa joku vastenmielinen sananvaihto. Mutta minä toivon, ettei se anna aihetta teille kokonaan meitä jättää?"
"Olen kuitenkin, herra v. Heidegg, päättänyt luopua toimestani."
Nuori paroni silmäili hätäisesti, melkeinpä säikähtyneenä neitoa.
"Rohkenen toivoa, että päätöksenne ei olisi niin luja, ettei siitä voisi luopua", virkkoi hän.
"Luopua? Minkätähden? En ole tehnyt päätöstäni kevytmielisesti enkä perusteettomasti. Eikä minulla olekaan tapana tehdä ajattelemattomia päätöksiä?"
"Ja mitkä syyt teitä ovat pakottaneet."
"Minä en voi täällä täyttää tehtävääni. Minun kasvatustapani ei miellytä teidän vanhempianne — en voi heidän vaatimuksiaan täyttää. Minun päätökseeni ei antanut aihetta isäntäväkeni kohtelu, vaan itse asia. Meidän katsantotapamme siveellisestä lastenkasvatuksesta ovat niin vastakkaiset, että emme voi yhtyä, vaan olemme vain kiusaksi toisillemme. Tuota ristiriitaa ei meidän kummaltakaan puolen tarvitse ylläpitää."
Herbert Heidegg leikitteli sikarikotelonsa kanssa. Hän tuijotti maahan ja hänen muotonsa oli totinen.