"Olisit sen jo pari päivää sitten voinut tehdä", nauroi Mari. "Mihin hänen sitten teidän mielestänne muualle piti mennä kuin sisarensa luo! Niin, Miina on meillä ja vielä päälliseksi terve!"
"Jumalan kiitos", lausui äiti, pannen kädet ristiin. "Mihkel, Mihkel!" huusi hän kääntyen tuvan puoleen. "Meidän Miina on löytynyt, ukko, Miina elää ja on terve!"
Kohta katsoi Huntaugun isäntä totisen murheellisen näköisenä ovesta ulos, huomasi vanhimman tyttärensä ja tuli pihalle. Äiti selitti nyt kiireimmiten hänelle, mitä juuri itse oli kuullut. Sitten vietiin tulija, joka oli kuin raskaan kiven vierittänyt vanhempain sydämmeltä, lämpimään tupaan.
"Kuule, isä", alkoi siellä nuori perheennainen puoleksi leikillään nuhdellen. "Onko se nyt miehen teko, että pakottaa omaa lastaan väkisin miehelle, jota hän ei kärsi mailla halmeilla! Onko sillä Miinan naittamisella niin suuri kiire? Onhan hän sinun ainoa lapsesi kotona! Kun hänen annat pois jäät aivan vierasten ihmisten kanssa taloasi hoitamaan. Etkö tunne ensinkään sydämmen rakkautta lastasi kohtaan?"
Mihkel katsoi hämmästyneen näköisenä maahan.
"Onkos hänellä rakkautta minua kohtaan?" virkkoi ukko masentuneella äänellä. "Jos hän olisi ajatellut isäänsä, ei hän salaa olisi piiloutunut. Hän tiesi hyvin, mitä etuja olisin saanut, jos Prits meille vävymieheksi olisi tullut."
"Minä tiedän, minä tiedän", vastasi Mari, "paroni on luvannut antaa paikan, mutta tahtoisitko sitten tuon vähäisen edun tähden myödä oman lapsesi? Tiedätkö, isä, Miinan sijassa olisin tehnyt aivan samalla tavalla ja pötkinyt pakoon!"
"Miksi et sitten nyt tuonut häntä kotiin?" kysyi Mihkel.
"Hän ei tullut! Hän ei tule ennen kotiin, kun isä ja äiti vakaasti lupaavat, etteivät pakota häntä Pritsille. Juuri sitä sanaa tulin tänne tuomaan."
"Hän ei tule kotiin?" kertoi Mihkel nyrpeänä ja kävi vihaisen näköiseksi. "Hänen pitää tulla tai muuten annan järjestyksen valvojan tuoda hänet väkisin! Sen hän ainakin pitäisi tietää!"