Mutta kun itsepäinen kosija alkoi itsekseen miettiä, kuinka hänen asiansa oli edistynyt, niin täytyi hänen puristaa kätensä nyrkkiin ja tunnustaa, että hänellä ei ollut paljon toivoa. Sitä tyttöä riivasi itse paholainen. Ei ainoatakaan lämpimämpää silmäystä ollut hän koko pitkänä aikana neidolta saanut. Kovuus ja tuimuus häntä kohtaan ei vahaakaan auttanut, mutta yhtä jäykästi vastusti hän Pritsin hellempää ja lämpimämpää lähestymistä. Ja Miinan puolelta huokui miestä vastaan niin kylmä, kolkko henki, että poika paran silmiin toisinaan nousi vihan kyyneleitä.
9.
HALPA TYÖVOIMA.
Jota kauvemmin neiti Marchand oli Virossa, sitä selvemmin alkoi hän huomata, kuinka alhaisella, alkuperäisellä kannalla koko talous kaikkine tarpeellisine työkaluineen moisiossa oli. Juliettella ei tässä asiassa ollut perinpohjaisia tietoja, ja hän saattoi ainoastaan pintapuolisesti sen käsittää, mutta toisinaan oli erotus ulkomaiden ja tämän maan välillä niin silmiin pistävä, että hänkin sen huomasi.
Kaikki työkalut ja maanviljelystarpeet olivat täällä aivan yhtä huonot kuin köyhimmillä, oppimattomilla talonpojilla vähäistä maakappaletta viljellessään. Niinpä olivat täällä aurat, äkeet, puima-aseet, maitotalouskalut j.n.e. kaikki puusta, kaikki huonoa, pelkkää kotityötä! Ei löytynyt nimeksikään tai ainakin harvoissa paikoissa maanviljelyskoneita, joita ulkomailla jo talonpojatkin käyttivät. Kaikki työ oli käsin tehtävä ilman sen ajan parempia apukeinoja. Ja näin oli laita toisissakin moisioissa, joita kouluneiti sattui näkemään herrasväen kanssa ajaessaan.
Kun hän siitä kerran oli puhunut paroni Herbertin kanssa, oli tämä olkapäitään kohottaen vastannut: "Niin, me olemme aikamme jälessä, mutta siihen ovat meidän olomme syynä: meillä on ollut liika paljon halpaa työvoimaa — mitä meidän siis on tarvinnut hankkia kalliita koneita ja ulkomaisia työkaluja!"
Tuo "halpa työvoima" oli talonpoika. Se oli kone, joka ei rahaa maksanut, ei vaatinut korjauskustannuksia, eikä sen vanhenemista tarvinnut pelätä. Ei se ollut ainoastaan halpa työvoima, vaan täysin maksuton. Hän kynti, äesti, kylvi, niitti ja leikkasi; hän pui viljan, harjasi liinat, noukki perunat, keitti viinan, keritsi lampaat, kehräsi langat, kutoi kankaat, hoiti karjan, kuletti maanviljelystuotteet kaupaksi — ja kaikesta tuosta hän ei saanut muuta kuin maatilkun, jota moision omistaja ei tarvinnut. Hän tyytyi työpäivään, joka kesällä kesti 17 tuntia ja ajottain, riihenpuintiaikana 48 tuntia. Hän maksoi vielä omista tuloistaan kymmenykset isännälleen — vain siitä hyvästä, ettei tämä tuota vähää häneltä olisi pois ottanut. Oman ihonsa hän vaatetti tappuroilla — palttinan ja villakankaan vei hän isännälle. — — —
Mitä sitten tarvitsi ostaa kalliita koneita ja työkaluja, kun oli kyllin saatavana niin hyviä tuloksia tuottavaa työvoimaa!
Neiti Marchand ei nähnyt, taikka näki harvoin — kuinka "halpa työvoima", talonpoika vanhanaikaisilla työkaluilla ja uupuneella hevosellaan raatoi pellolla ja niityllä, kuinka kolmentoista vuotiaat kasvavat pojat hartiavoimillan nostivat auraa maan sisästä, kuinka alaikäiset tytöt ja raskaat vaimot polttavassa päivänpaisteessa hikosivat heinä- tai leikkuuvainiolla ja kuinka he selkä koukussa perunavaoissa ahkeroivat, kuinka tytöt ja pojat päivätyöstä kuollakseen väsyneinä, yöt läpi varstoja heiluttivat, kuinka päivätyöläiset tuiskussa ja tuulessa rahtia ajoivat kaupunkiin, kuinka karjapäivätytöt, iho polvia myöten jäässä, kurjissa tappurahameissaan kahlasivat lumihankien läpi moision ja kylän väliä. — — — Ei neiti Marchand myöskään nähnyt, kuinka joka puolella, niin toisen kuin toisenkin kintereillä, kupiaan, voudin, aittamiehen ja opmanin keppi pani käymään noita maksuttomia koneita ja kiihotti heidän liikkeitään. — — — Jos hän olisi kaiken tämän nähnyt, olisi hän pannut kädet ristiin ja vielä enemmän kysynyt, eikö tässä maassa tunneta siveysoppia, kristillistä lähimmäisen rakkautta!
Neiti Marchand tiesi vain sen, mitä sattui huomaamaan moisiossa ja sen ympäristössä. Nyt talvisaikaan näki hän vieläkin vähemmin. Siellä navetoissa askaroitsivat kohmettuneet karjatytöt lyhyissä tappurahameissaan lehmien ympärillä, syöttivät, juottivat ja lypsivät niitä, ja samaten tappuraisissa paksulankaisissa huonoissa vaatteissa miehet ja pojat ajoivat karjalle pehkuja, olkia ja heiniä. Naiset kylästä kantoivat moisioon pellavia, joita olivat loukuttaneet ja kaapineet, ja joita heidän vielä perillä piti puhtaiksi harjata Joku aika myöhemmin ilmestyi vielä joukko naisia päässä korkeat munanmuotoiset myssyt ja sepelpäisiä tyttöjä puettuina Vörun vaateparteen. Näille paronitar jakoi pellavia tappuroita ja villoja, joita he kelkoilla kotiin vetivät — — —