Ei, paronitar ei kiittänyt noita halpoja työvoimia, joiden avulla hän ei tarvinnut tehtaita eikä rahakustannuksia. Hän oli kasvanut ja elänyt siinä luulossa, että nuo työvoimat, nuo maksuttomat koneet olivat häntä varten luodut, hänen mielivaltaansa annetut. — — Mitä maksoi heidän työnsä hänen myssykangaskappaleensa rinnalla, jonka hän antoi heille ikäänkuin kunniamerkiksi! —
Katsellessamme Viron kansan viimeksi kulunutta aikaa, on huvittavaa nähdä, kuinka etevästi aateli ymmärsi käyttää hyväkseen talonpojan "halpaa työvoimaa" ja sen ohella koitti suoda hänelle jonkinlaista "vapautta". Hän teki tämän niin perinpohjaisesti, ettei hänellä tähän päivään asti ole työvoimasta ollut puutetta, vaikka hän itseänsä kunnioittaa itsensäkieltävänä vapauttajana.
Pintapuolisesti katsellen, täytyy ihmetellä, kuinka helposti Viron aateli v. 1816 lahjoitti talonpojille vapauden. Hallitus tahtoi tehdä henkiorjuuden Virossa samanlaiseksi kuin Liivinmaalla; sitä varten piti asettaa komitea, joka oli toimeenpaneva moision maiden mittauksen. Mutta kustannuksia välttääkseen oli Viron aatelisto valmis uhraamaan omistusoikeutensa talonpoikiin itseensä nähden ja 1811 anoi se henkiorjuuden täydellistä lopettamista, joka toteutettiinkin lain kautta 1816. Mutta aatelismiesten uhraukset eivät mahtaneet olla liian suuret, kun niin herkästi niihin suostuivat. Vai vaikuttivatko heihin ehkä vapaamieliset, ihmisystävälliset aatteet? Viron aateliston joukossa saattoi kyllä olla hyväntahtoisia, lämminsydämmisiä miehiä, joihin lännestä tulleet, ihmisystävälliset aatteet olivat vaikuttaneet, mutta heitä oli kuitenkin verrattain vähän. Enemmistön puolelta, vapauden nimessä annettu lahja, tuotti kuitenkin oikeastaan antajalle hyötyä, mutta saajalle vahinkoa. Ja tämän aatelisto kyllä edeltäkäsin tiesi.
Hyödyn asemesta tuotti lahjoitettu vapaus Itämeren maakuntain talonpojille todellakin vahinkoa moneksi ajaksi. Tämän on moni aatelismies itsekin sen aikuisissa historiallisissa muistiinpanoissaan tunnustanut. Sillä kuinka voi ihminen käyttää vapauttaan, kun hänellä ei ole, mitä suuhun pistää? Aatelismies sanoi: Sinä olet vapaa, mutta jos tahdot elää, pitää sinun minua orjana palvella niinkuin ennenkin, sillä maa jossa elät on minun. Ja sinun pitää minua palvella vielä kovemmin kuin tähän asti, sillä nyt ei sinun työkuormaasi enää määrää verokirjan lauhkea laki, vaan nyt panen minä itse sulle "molemminpuolisen kontrahdin" nimessä verot, ja niihin on sinun ehdottomasti suostuminen, sillä mihin sinä pääset! Uusi asetus antaa sinulle kyllä paljon oikeuksia, joita sinulla ennen ei ollut, mutta me olemme pitäneet huolta, että sinä et saa käyttää niitä. Asetus, joka sinulle suo ne oikeudet, ottaa ne sinulta myös pois. Onhan meillä vielä kaikki isännyysoikeudet, ja sinun vapautesi on ainoastaan se, että me emme enää sinua uskalla myödä ilman maata niinkuin ennen. — — —
Oikeus talonpoikain myömiseen maan mukana oli todellakin vielä jäänyt moision herroille. Koska maalla ilman työorjuutta ei ollut melkein mitään arvoa, niin sai ostaja maan mukana lunastaa oikeuden työorjuuteen. Moision herrat, jotka olivat päässeet vapaiksi päärahan maksamisesta, jotka eivät enää olleet velvolliset katovuosina heitä elättämään eikä onnettomuuden sattuessa talonpoikia auttamaan, olivat oikeutetut jättämään talonpojat täydellisesti oman kohtalonsa varaan. He tiesivät, että talonpojat eivät voineet elää ilman maata, että heidän piti herroilta sitä vuokrata niillä ehdoilla, joita nämä heille määräsivät, ja etteivät moision omistajan pellot sentähden jääneet viljelemättä. Heidän ei siis enää tarvinnut pitää mitään huolta talonpojista, taikka heidän työkyvystään. Ennen oli heidän oma etunsa pakottanut heitä katsomaan, ettei talonpoika kuollut nälkään, sillä silloin olisi heidän pitänyt rahalla ostaa toisia työläisiä. Eräs Liivinmaan aatelismies, joka oli puolustanut henkiorjuutta, tunnusti suurimmalla tyytyväisyydellä: "Moision herra voi ilman suurempaa vahinkoa jättää jonkun talon taikka suuremman osan taloja ilman vuokralaisia, sillä hänellä on siksi varaa, että hän itse voi maitaan viljellä; mutta vuokratalonpoika ei voi talotta elää, hänellä ei ole varaa ylläpitää hevosia ja karjaa, hän on pakotettu elämään omalla pääomallaan ja joutuu vähässä ajassa kerjäläiseksi. Se pakottaa häntä henkensä elatukseksi vuokraamaan maata kovimmillakin ehdoilla ja usein ei hän voi täyttää yhteiskunnallisia velvollisuuksiaankaan."
Vapaanakin jäi talonpoika täydellisesti moision omistajan mielivallan alaiseksi, ja tämä käytti valtaansa väärin, jopa useinkin vielä entistä enemmän. Talonpoika sai kyllä vapauden, mutta ei mitään elämisen apuneuvoja, sillä kaikki maa ja sen mukana kaikki talonpojan tilan parantamisen keinot jäivät moision herroille. Talonpoika ei oikeastaan saanut vapautta, mutta vain sen nimen ja varjon. Henkiorjuus poistettiin vain nimellisesti. Mutta aatelin etuna oli se, ettei hänen nyt enää tarvinnut hävetä talonpoikain köyhyyttä eikä pelätä yleisön arvostelua. Nyt hän saattoi soimata veltoiksi ja laiskoiksi heitä, jotka eivät ymmärtäneet "vapauttaan" oikein käyttää.
Vapaus antoi talonpojalle oikeuden tehdä moision herran kanssa vapaaehtoisia kontrahteja. Mutta kun talonpojilla ei ollut mitään apuneuvoja, joiden nojalla olisivat herroilta voineet vaatia helpotuksia, olivat he siitä syystä jääneet herran armon alaisiksi. Talonpojan työ- ja maksukuorma oli jäänyt yhtä suureksi kuin ennen, vieläpä oli sitä nähtävästi kovennettukin. Entiset, vuonna 1805 valmistetut verokirjat eivät enää pitäneet paikkaansa, kun oli tehtävä vapaaehtoisia kontrahteja, ja moision herrojen oli helppo vaatia suurempia veroja, kun talonpoikain oli pakko niihin suostua.
Vapaus antoi talonpojalle oikeuden muuttaa toiseen moisioon. Mutta talonpojat huomasivat pian, että moision herrain vaatimukset olivat joka paikassa samanlaiset s.o liian suuret, sillä jokainen ajatteli omaa etuaan! Muualle muuttaminen ei tuottanut talonpojalle voittoa, vaan tappiota Hän jäi ennemmin entiseen paikkaansa ja maksoi enemmän veroa työllään ja maanviljelystuotteillaan, kuin alkoi etsiä toista isäntää Jos ei hän suostunut herran määräämiin ehtoihin, saattoi hän menettää tuon kurjan majansa, jossa hän oli syntynyt ja kasvanut, jonka maata hänen esi-isänsä suurella vaivalla olivat raivanneet ja viljelleet. Ja hänen olisi pitänyt vaimoineen lapsineen lähteä toista isäntää etsimään, joka olisi voinut panna hänelle vielä kovempia ehtoja. Näin pakottivat olot häntä tyytymään kaikkeen, mitä häneltä vaadittiin ja tekivät hänestä vielä kurjemman orjan, kuin hän henkiorjuuden aikana oli ollut. Tilastaan hän ei missään voinut valittaa, sillä kontrahti oli laillinen. Talonpojalla ei siis ollut mitään hyötyä asunnon valitsemisoikeudestaan.
Talonpoika oli vielä saanut oikeuden omistaa maata ja muuta kiinteätä omaisuutta, palvelus-, vuokra- ja kaikenlaisessa työssä tehdä vapaaehtoisia suostumuksia, muuttaa, niinkuin jokainen kansalainen, persoonansa ja omaisuutensa toiseen maanpaikkaan. Mutta talonpoika ei saanut asunto-oikeutta kaupungissa eikä siellä omistaa kiinteätä omaisuutta, ei saanut ruveta kaupunkilaisen palvelukseen, eikä vuokrata kaupungin tontteja! Sanalla sanoen: talonpojalla oli lupa ostaa maata vain Viron moision herralta, joka kuitenkaan sitä ei pienissä palstoissa tahtonut myödä, koska se ei ollut hänelle edullista. Moisiot, näet, olivat suurimmaksi osaksi kiinnitetyt lainauskassaan, ja moision omistaja, jos hän pienen osan maastaan olisi myönyt, olisi vain pienemmän summan saanut käyttää omaksi hyödykseen, kun suurin osa olisi mennyt lainauskassaan velan korvaukseksi. Niin oli siis talonpojilla oikeus tehdä vain sellaisia sopimuksia, jotka heitä kiinnittivät maanviljelystöihin ja työorjuuteen yksin Vironmaalla ja Viron moision herrain kanssa.
Mutta kun aatelismies valmisti virolaiselle vapauslain, keksi hän siihen vielä yhden rajoituksen.