Kulbi-Kaielle toi aittamies perunamaalle sanan, että hänen illalla piti tulla moisioon herran luo. Vaikka kyllä tytön sydän oli aavistanut pahaa, säikähti hän sittenkin niin, että hänen kätensä alkoivat väristä.
"Herran luo?" hän kysyi. "Mitä pahaa olen tehnyt?"
"Mistä minä tiedän", vastasi aittamies. "Enhän minä ollutkaan yöllä riihimiesten luona."
Koska riihestä oli puhe, niin tiesi Kai varsin hyvin, minkätähden hänet paronin puheille kutsuttiin.
"Johan hän minut pieksi veriseksi ja nyt käsketään vielä oikeuden eteen!" alkoi hän itkien valittaa ja suuret kyyneleet vierivät pitkin pölyisiä, poroisia poskia.
"Mutta ethän toki siitä voi sanantuojaa soimata", lisäsi aittamies varottaen, ja kiirehti pois päästäkseen kuulemasta tytön valituksia. —
Päärn ja Kai tapasivat illalla herran moision pihalla. Paroni Heidegg tuli pellolta ja kääntyi juuri viinakeittiön nurkalta kartanoon päin, kun työmies lakkia nostaen ja alamaisesti kumartaen lähestyi häntä.
"Herra paroni on kutsuttanut minut tänne moisioon."
"Kuka sinä olet? Ah niin Völlamäen Päärn!" — — —
Paroni kääntyi kokonaan työmiehen puoleen ja tarkasti häntä teräksenharmailla, läpitunkevilla silmillään, joita ihmeellinen vetinen kehä ja suuret syvät kulmakarvat ympäröivät. Työmies kumartui ensin hänen edessään ja kätensä ojensi hän kuin totutusta tavasta herran jalkoja kohti, mutta kun paroni otti askeleen taaksepäin ja hänen muotonsa muuttui yhä kovemmaksi ja jäykemmäksi, oikasi Päärn itsensä suoraksi ja seisoi siinä voimakkaana ja kookkaana moision herran edessä.