Julietten suuri syvä katse kohtasi lämpimänä paronin kasvoja.
"Olen iloinen siitä tunnustuksesta, mutta mistä te sitten minua kiitätte?"
"Siitä, että saitte minut ajattelemaan. Viivyin kaksi vuotta Preussissa, opin tuntemaan sikäläisiä oloja, näin kyllä, että talonpoika siellä eli paljon paremmin kuin meillä, mutta luulin sen johtuvan ainoastaan Preussin talonpoikain korkeammasta sivistyksestä, Saksan kansan suuremmasta toimekkuudesta ja paremmasta luonteesta. Mutta nyt olen miettinyt teidän esittämiänne näkökohtia. Teidän mielestänne virolaisten velttous johtuu heidän pitkäaikaisesta raskaasta elämästään sekä täydellisen henkisen sivistyksen puutteesta. Jos näitä puutteita poistettaisiin, niin saattaisi toivoa, että talonpoikamme kehittyisivät toimekkaiksi, virkuiksi, ajatteleviksi. Te olette tässä asiassa varmaankin oikeassa."
Julietten täytyi tahtomattansa nauraa. Oliko tuo nyt niin vaikea ymmärtää. Ja hänenkö piti tuota tulla opettamaan noille korkeasti sivistyneille miehille, jotka tässä maan paikassa valtaa pitivät. Kyllä nämä herrat ymmärsivät oman säätynsä etua valvoa ja omaan elämäänsä parannuksia keksiä — kaikki muu oli heille vierasta ja epäselvää.
Herbert näytti valinneen tuon niin sopimattoman puheaineen tanssipidoissa haihduttaakseen sitä tuskallista mielialaa, johon olivat joutuneet. Hän aikoi esittää neidolle taloudellisia tuumiaan aivan kuin olisi hänen rinnallaan kävellyt maamies, joka oli ylen innostunut asiaan.
Kun moisio hänen haltuunsa oli joutuva, piti hänen ennen kaikkea antaa talonpojille niin paljon huojennuksia, että päästyään varoihinsa voisivat rahassa maksaa veronsa ja vihdoin lunastaa talon omakseen. Vielä aikoi hän vähentää niin sanotuita apupäiviä taikka ehkä kokonaankin poistaa ne. Hän valitti sitä, ettei hänen isänsä omassa kunnassaan ollut vielä perustanut yhtään koulua. Mutta uusi asetus teki koulujen perustamisen kuntiin välttämättömäksi, sillä jokaisen kunnan, jossa oli enemmän kuin 300 asukasta piti omalla kustannuksellaan ylläpitää koulu ja pienempien kyläkuntien piti siinä asiassa liittyä yhteen. Aateliston piti sitäpaitse perustaa ja ylläpitää kaksi opettajaseminaaria kussakin kuvernementissa. Herbert aikoi tarkasti pitää huolta omasta koulustaan ja katsoa, että sinne otettaisiin kelvollisia opettajia. Hän aikoi myös herättää moision isäntien harrastusta korkeimpien kansakoulujen perustamiseen. Niitä oli saatava yksi joka pitäjään tai ainakin yksi parin kolmen pitäjän osalle.
Neiti Marchand katseli häntä lempein, iloisin silmin.
"Aijotteko todellakin niin tehdä, herra paroni?" hän kysyi.
"Aijon", vastasi Herbert. "Osaksi heräsi se ajatus minussa jo ulkomailla, sillä huomasin siellä, kuinka moni asia sujui koulunkäyneiden talonpoikain avulla helpommin ja yksinkertaisemmin kuin meidän velttojen 'luonnonihmisten' keskuudessa. Mutta ajatukseni on vakaantunut päätökseksi vasta nyt, kun teidän terävät mutta oikeat arvostelunne ovat minuun vaikuttaneet."
"Te olette hyvä ja lempeä, herra paroni", virkkoi kouluneiti ystävällisesti, "ja minä uskon varmasti, että ette tule katumaan kokeitanne siihen suuntaan. Ovathan köyhät ihmiset täällä jo myötätuntoisesta silmäyksestäkin kiitollisia."