"Niin, se on niin kovan vallan alla, että se pelkää. Mutta jos ei sillä olisi mitään pelättävää, niin ei hiljaisuudesta ja alamaisuudesta olisi puhettakaan."
"Ei, herra paroni", vastasi Juliette Marchand vapaasti ja iloisen varmana, "tuota luuloa en mitenkään voi hyväksyä. Vapaus ei ole vielä missään eikä koskaan tuottanut raakuutta eikä tapain turmelusta — sen vaikuttaa ainoastaan väkivalta. Niinkuin väkivalta itse on raaka, niin voi myös sen kylvämä vilja olla raakaa."
"Olen kyllä, niinkuin sanoin sitä mieltä, että ruumiinrangaistus poistettaisiin", puhui Herbert edelleen, "mutta se voi tapahtua vain vähitellen, ei äkkiä. Mitä te, neiti Marchand siitä arvelette, kun kerron, mitä jokapäiväisessä elämässä tapahtuu ja joka osottaa, että talonpoika ei niinkään vihaa ruumiinrangaistusta! Hän ottaa ennen vitsoja kuin maksaa rahasakon — se on meillä useinkin tapahtunut."
"Mistä hän maksaa, kun ei ole rahaa?"
"Olisi hänellä niin paljon rahaa!"
"Sitten johtuu se siitä, ettei teidän talonpojallanne ole inhimillistä kunniantuntoa eikä itsetietoisuutta ja tuo jälleen perustuu hänen halpaan inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen asemaansa, johon hän on pakotettu. Tehkää, herra paroni, talonpoikanne vapauden ja sivistyksen kautta ajatteleviksi ja itsetietoisiksi ihmisiksi, ja saatte nähdä, että ennen myövät viimeisen vaatekappaleen selästään, kuin rupeavat alentavan ja häpäisevän ruumiinrangaistuksen alaiseksi!"
"Niin neiti, tuo ei voi tapahtua yhtä haavaa — se vaatii aikaa. Ja mitä tehdä, ennenkun talonpoika kehittyy nykyisestä tilastaan?"
"Jäähän teille vankeusrangaistus."
Nuori Heidegg pudisti nauraen päätään.
"Sitä melkein ei rangaistuksena pidettäisikään. Mikä hätä työttömänä istuminen? Jos ruoka on niukka — ei kotonakaan paljon parempi? Sen lisäksi on moision omistajalle vahingoksi pitää työläistä pari päivää kiinni."