Julietten kasvoille nousi tumma puna.
"Omaa etua ei tässä pitäisi ajatella, herra von Heidegg", lausui hän lempeästi huomauttaen. "Teillä on hyvä ja armahtava sydän, aijotte ruveta antamaan toisille moision isännille hyvää esimerkkiä ajanmukaisissa uudistuksissa — eikö olisi tien raivaaminen tässäkin asiassa korkeaa, kallista, ihanteellista ja aivan aatelismiehen arvoista. Koittakaa, herra von Heidegg, tutustua ja harjaantua tähänkin aatteeseen!"
Kauniin neidon rukoileva ja miellyttävä metalliääni hyväili nuoren miehen korvaa. Herbert katseli häntä syvästi ja tutkivasti ja jäi ajatuksiinsa.
"Minä tahdon koittaa, neiti Marchand, tahdon koittaa!" sopersi hän.
"Ja minä toivon menestystä kokeillenne!" huudahti Juliette kiitollisena ja myötätuntoisena.
He olivat jääneet seisomaan suuren pylvään nenässä olevan kukka-astian luo ja puhuivat siinä. Heidän luokseen astui nyt keski-ikäinen herra kahden nuoremman seuralaisen kanssa, jonka jälestä Herbert, jolle muut velvollisuudet johtuivat mieleen, kiirehti suureen saliin.
"Minun korviini kaikui tässä poliittinen keskustelu", alkoi vanhempi herra lempeästi, kohteliaasti hymyillen; "minä kuulin jotakin uudesta asetuksesta, taloudellisista uudistuksista, sivistyksen vaikutuksesta ja kaikkein viimeksi ruumiinrangaistuksesta. Ihmeekseni näin, että paroni Heideggin puhetoveri oli nuori nainen."
"Minkätähden ihmeeksenne?" kysyi Juliette yhtä ystävällisesti.
"Noh, eihän juuri nainen keskustele niin vakavista asioista, varsinkin näin hauskoissa pidoissa. Niin, niin noita ulkomaalaisia! He ottavat osaa kaikkeen, mitä taivaan ja maan välillä tapahtuu. — — — Mutta kaunista ja esimerkiksi kelpaavaa, neiti Marchand, on se että te niin ystävällisesti toivotte meidän talonpojillemme sivistystä ja siveellistä kohoamista."
Herra, joka seisoi Julietten edessä, oli kookas ja lihava sekä kasvoilta aivan sileä ja parraton. Nuo lihavat, pyöreät kasvot terävine tutkivine silmineen muistuttivat Martin Lutheria. Vieraalla oli pitkä, musta verkatakki, korkea, puoleksi poskiin ulottuva valkea kaulus sekä valkea kaulaliina. Tästä ei ollut vaikea päättää, että hän oli hengelliseen säätyluokkaan kuuluva mies. Neiti Marchand tunsi hänet, hänen edessään seisoi Juurun kirkkoherra Berg. Hän oli jo monessakin seurassa nähnyt tuon herran ja pari kertaa kuullut kirkossa hänen saksalaisen saarnansa.