"Ne ovat nuoria poikia, ne karjuvat koiruuttaan — haha! Meillä ei huuda melkein kukaan. He ovat siihen rangaistukseen niin tottuneet, pitävät sitä niin jokapäiväisenä asiana, etteivät silmiäänkään räväytä, kun käsketään talliin — haha! Minä tahtoisin tietää, kuinka neiti heidän kanssaan tulisi toimeen, jos heittäisi vitsat ja kepit tuleen — haha! Sehän olisi melkein kuin sotamies taistelussa heittäisi pois pyssyn, sanoen tahtovansa voittaa vihollisen pelkillä nyrkeillään — hahaha!"
Neiti Marchand ei vastannut mitään tuohon henkevään puheeseen. Hänen sijastaan jatkoi kirkkoherra Berg lempeänä ja sovinnollisena:
"Epäilemättä on ruumiinrangaistus vastenmielinen rangaistustapa — siinä olen täysin neiti Marchandin puolella. Mutta maailmassa on vielä nykyäänkin paljon pahaa, joka kyllä on ikävää, hyvin ikävää, mutta joka ei tule yhtä haavaa autetuksi. Jumalan avulla ainoastaan voimme kehittyä paremmiksi tässäkin asiassa. Kun evankeliumin kirkkaat säteet alkavat perinpohjin vaikuttaa talonpoikaimme siveelliseen elämään, niin joutuu vihdoin aika, jolloin maamme vallitsijat ja johtajat, joille Jumala kansan kohtalon on uskonut, voivat ilolla halpana keinona heittää nurkkaan ruumiinrangaistuksen. Sillä mielihyvää heille ei todellakaan tuo rangaistustapa tuota."
"Eikö sitten Jumalan sana nykyaikanakin vaikuta talonpoikiimme toivotulla tavalla?" kysyi Juliette.
"Ei, Jumala paratkoon! Hengellinen välinpitämättömyys, synnin pimeys on vielä hyvin suuri."
"Mutta olen huomannut, että teidän talonpojat käyvät hyvin ahkerasti kirkossa."
"Kapakassa käyvät ahkerasti — kirkossa makaavat — haha!" vastasi liinatukkainen nuori kreivi.
"Minä en sano kaikista, armas neiti", virkkoi pastori lauhkeasti. "Minun seurakunnassani on myös paljon heränneitä henkiä ja heidän siveellinen elämänsä on laittamaton. Mutta te tiedätte — rikkaruohon kylväjä ei nuku, hän on minunkin nisuvainioillani väsymättä yöt päivät työssä. Paljon, paljon työtä on minulla vielä häntä vastaan."
"Varsinkin, kun teillä ei ole kouluja, jotka voisivat olla teille avuksi", huomautti kouluneiti.
"Niin oikein, kallis sisareni! Mutta sitäkin ovat jo meidän moision isännät ajatelleet, ja ennen pitkää alkaa joka kunnassa säännöllinen koulutyö, jolle toivon kaikesta sydämmestäni menestystä. Minä olen suuri koulun ystävä, neiti Marchand, ja tahdon kaikin voimin harrastaa laissa määrättyjen koulujen perustamista pitäjässäni. Toivon, että jo kymmenen vuoden perästä on talonpoikaimme henkinen ja siveellinen elämä aivan toisella kannalla".[6]